Avainsana: tasa-arvo

Järjestelmä saa erehtyä – ihminen ei

Opetus- ja kulttuuriministeriön opetuksen kehittämissuunnitelmassa, joka on käytännössä hallitusohjelman toteuttamissuunnitelma, linjattiin vuonna 2011 että toisen asteen opiskelijoiden hakeutumista korkeakoulutukseen nopeutetaan. Käytännössä tämä on tarkoittanut että ns. ”uusien ylioppilaiden” hakeutumista korkeakouluopintoihin helpotetaan. Suomessa on OECD-maihin suhteutettuna korkeat valmistumisiät, keskimääräinen tutkinnonsuorittamisikä on 27, 3 vuotta. Osaltaan tähän vaikuttaa myös toisen asteen ja korkeakoulutuksen väliset välivuodet, joita saattaa kertyä jopa 2-3. Vaikka nuorempien… Read more →

Lukukausimaksut – muutoksia luvassa, mutta millaisia?

EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksut ovat ajankohtainen teema korkeakoulumaailmassa. Ruotsissa ja Tanskassa lukukausimaksut ovat jo käytössä ja Suomessa on parhaillaan käynnissä vuonna 2010 alkanut neljä vuotta kestävä lukukausimaksukokeilu. Ajatus lukukausimaksuista on lähtöisin kansanedustajilta, ja tällä hetkellä 117 edustajaa kannattaisi niiden käyttöönottoa. Kaksi kansanedustajaa on vetänyt nimensä pois lakialoitteesta. Torstaina 31.1.2013 Tampereen yliopiston ja Tamyn järjestämässä Lukukausimaksut vai ei?… Read more →

All different, all equal?

Sain ilon osallistua sosiaalityön intensiivikurssille lokakuun lopussa Tansaniassa. Kurssin kantava teema oli ”Participatory Methods in Collaborative Social Services”. Suomesta osallistujia oli yhteensä 11, joista kolme opiskelijaa ja kaksi opettajaa Tampereen yliopistosta ja loput Tampereen ammattikorkeakoulusta. Yhteisöllinen sosiaalityönteema kiinnosti itseäni, koska olen aikaisemmin viettänyt paljon aikaa ekoyhteisöissä Suomessa ja ulkomailla. Etukäteen odotinkin kurssilta yhteisöteeman käsittelyä ja syventämistä eri näkökulmista. Olen opiskellut… Read more →

Mies, miksi et ole korkeakoulussa?

Rakas nuori, tai miksei vanhempikin mies. Minne olet kadonnut korkeakoulusta? Tampereen yliopiston julkaisemien tilastojen mukaan tänä syksynä aloittavista uusista opiskelijoista vain 36 % on miehiä. Miesten kannalta tilanne ei ole enää yhtä hälyttävä kuin vielä muutama vuosi sitten (vuonna 2009 uusista opiskelijoista vain 30 % oli miehiä), mutta tasaiseen 50–50-jakaumaan on matkaa. Naisvaltaisimpia yksiköitä ovat tällä hetkellä Terveystieteiden ja Kasvatustieteiden… Read more →