Avainsana: opiskelu

Hallitusneuvottelut kynän ja paperin voimalla.

Koodaava politiikan tutkija saattaisi oikeasti vaikuttaa

Digitalisaatio on muuttanut kaikki elämän ja yhteiskunnan osa-alueet paitsi vallankäytön. Lääketiede on kehittänyt ihmisille asennettavia tekokäsiä, autot ovat oppineet ajamaan itse itseään ja sosiaalinen elämä kumppanin etsintää myöten on siirtynyt kännykän ruudulle. Globalisaatio taas on pakottanut taloutemme rakenteet uusiutumaan, kun toimiala toisensa jälkeen on keksinyt itsensä uusiksi pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa. Päivittymisen sijaan demokratian ja vallan kovan ytimen toiminta säilyvät muuttumattomina.… Read more →

Värillä ja koolla on väliä.

Tiiliskivi. Tuo puoleensavetävyyden kivenkova esineellistymä. Saviperäisyydestään huolimatta on jännä, että ainakin opiskelijoiden mielikuvissa tiiliskivet maistuvat puulta. Selitys lienee ihmisen keskittymiskyvyn ja leipätekstin yksitoikkoisuuden suhteessa. Kaikkia ihmisiä ei ole luotu menestymään kestävyysotteluun tasapaksua tekstimassaa vastaan. Voisiko nykyaikaisen tieteellisen tekstin lukija olla joskus oikeutettu vaihteleviin ärsykkeisiin? Kirjojen markkinoinnissakin visuaalisesti puhutteleva kansi ja usein kirjoittajan tai arvostelijan kuvalla varustettu takakansiteksti ratkaisevat. Miksi siis… Read more →

Kolmesta yhteen – lukiolaisilta hyväksyntä T3-hankkeelle

Toteutuessaan suorastaan salaperäisen epämääräinen T3-hanke Tampereen korkeakoulujen välillä voisi lisätä huomattavasti korkeakoulujen yhteistyötä.  Puhutaan, että korkeakoulujen yhteisorganisointi mahdollistaisi esimerkiksi vapaan sivuaineoikeuden tamperelaisten korkeakoulujen välillä. Tällä hetkellä korkeakoulujen yhteistyön tuloksena Tampereen opiskelijoille on mahdollistettu yhdenvertaiset liikuntapalvelut ympäri Tamperetta. Konkreettisesti tämä näkyy siten, että maksamalla Atalpan kausimaksun saa opiskelija mahdollisuuden urheilla myös Tampereen ammattikorkeakoulun ja teknillisen yliopiston liikuntatiloissa.   Lisäisi lukiolaisten mielenkiintoa Tamperetta… Read more →

Graduntekijän työkalut, osa 2

Edellisessä blogikirjoituksessa ylistin Google Driven monia etuja perinteisiin tekstinkäsittelyohjelmiin verrattuna. Google Drive kulkee aina mukana puhelimessa, hoitaa varmuuskopioinnin automaattisesti ja huomaamatta taustalla sekä tarjoaa helpon jakamismahdollisuuden. Parasta kaikista on ehkä kuitenkin kommentointimahdollisuus, jolla voi pyytää ihmisiä antamaan palautetta suoraan tekstin eri kohdista. Driven lisäksi olen käyttänyt itselleni muutamaa entuudestaan tuttua välinettä prosessin eri vaiheissa eri tarkoituksiin. Seuraavaksi tutustutaan niihin yksi… Read more →

Graduntekijän työkalut, osa 1

AA-TEE-KOO tulee sanoista automaattinen tietojenkäsittely. Se tarkoittaa, että tietokoneohjelma voi parhaillaan tehdä monia asioita puolestasi. Esimerkiksi varmuuskopioista huolehtiminen ei ole ihmisen, vaan koneen työtä. Kenenkään ei pitäisi hukata aikaa liitteiden ja eri versioiden edestakaiseen lähettelyyn, vaan jakaa kerralla kommentoitava ja yhteiskirjoitettava asiakirja yhteen pysyvään osoitteeseen osoittavan linkin avulla. Oma gradukansioni löytyy esimerkiksi osoitteesta http://bit.ly/gradu-muurinen. Nykyään opiskelijoilla on mahdollisuus olla pilvessä… Read more →

Päivä yliopistolla yhden opiskelijan silmin

Tampereen yliopistossa opiskelee 15 000 tutkinto-opiskelijaa. Jokaisen 15 000 opiskelijan opintopolku on aivan erilainen verrattuna toiseen opiskelijaan, niin myös päivätkin yliopistolla. On siis vaikea kuvailla yhtä tyypillistä päivää yliopistolla, sillä päivän kulku vaihtelee päivittäin. Alkuviikosta ei välttämättä ole ollenkaan luentoja, kun taas loppuviikko on täynnä niitä. Jollakin voi olla kaksi luentoa päivittäin, kun toisella ei ole yhtäkään. Tässä kuitenkin minun… Read more →

Opiskelun ja huippu-urheilun yhdistäminen vaatii voimia mutta palkitsee

”Melkein joka päivä käyn aamulla yliopistolla ennen aamutreenejä. Aamutreenien jälkeen tulen takaisin yliopistolle, jossa olen pari kolme tuntia ennen kuin lähden iltatreeneihin. Tähän päälle vielä vieraspelireissut niin kyllä se verottaa, mutta on mahdollista”. Näin kommentoi koripalloilija Ville Pekkola huippu-urheilun ja opiskelun yhdistämistä. Tampereen Pyrinnössä pelaava Ville tietää mistä puhuu. Hän on lähes koko uransa ajan yhdistänyt liigatason koripallon opiskeluun –… Read more →

Ajatuksia valinnaisista opinnoista

Tampereen yliopistossa on mahdollista valita melko vapaasti mitä haluaa opiskella valinnaisina opintoina. Lisäksi opintopisteitä voi kerryttää tililleen myös muista yliopistoista JOO-opintojen avulla ja kansainvälisen vaihdon kautta. Aikaisemmin valinnaisista opinnoista on puhuttu nimillä sivuaineet tai valinnaiset sivuaineet. Sivuaine-nimitys elää vieläkin opiskolijoiden kielenkäytössä ja olen itsekin huomannut käyttäväni sitä nimitystä enemmän kuin valinnaisia opintoja. Koska yliopistomme tarjoaa valtavan määrän valinnaisia opintoja ja opiskelijoilla on mahdollisuus… Read more →

Harmaa mies pohtii gradua

Vihdoin graduni: hikistä hommaa

Vihdoin, todellakin vihdoin, minulla on aikaa keskittyä gradun kirjoittamiseen. Prosessi alkoi kaksi vuotta sitten graduseminaarissa ajatusten rustaamisella ideapaperiksi. Sen jälkeen erilaiset työt ja projektit ovat pitäneet kalenterini täynnä ja aika on kadonnut kuin kuumille kiville. Vasta nyt pääsen istumaan alas tuottamaan yhtenäistä tekstiä. Toki ajatukseni ovat pyörineet aihealueen parissa, käsitellen milloin avointa demokratiaa, avointa päätöksentekoa, avointa yhteiskuntaa, avointa dataa, osallistuvaa… Read more →

Kirjallisuustiede opettaa ymmärtämään maailmaa

Kirjallisuustiede on yksi yliopistossa opetettavista niin kutsutuista generalistisista aloista, toisin sanoen oppiaineista, joita opiskelemalla ei valmistu suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin. Käsitykset kirjallisuustieteestä oppiaineena ja tieteenalana tuntuvat kuitenkin olevan harvinaisen epäselviä ja kirjavia, eikä moni alan opiskelijakaan oikein osaa antaa selkeää vastausta kahvipöytäkeskusteluissa usein kohdattuun kysymykseen ”Mitä te siellä oikein teette?”. Ympäripyöreää vastausta seuraa usein hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti jatkokysymys ”Mitä hyötyä… Read more →