Avainsana: gradu

Vinkit gradun tekoon tekijältä toiselle

Oma graduprojektini alkoi alkusysksystä. Syksyn ja alkutalven tuskailujen ja puurtamisen jälkeen graduni alkaa olemaan viimeisiä silauksia vaille valmis, vaikka se hieman ihmelliseltä tuntuukin. Itselleni gradu tuntui alkuvaiheessa kovinkin valtavalta projektilta, enkä ollut varma miten saisin vietyä sen kunnialla loppuun. Nyt näin (lähes) valmiin gradun myötä voin todeta maalailleeni aivan liian suuria piruja seinille ja tehneeni joitain asioita vaikeimman kautta. Jälkiviisas… Read more →

Hallitusneuvottelut kynän ja paperin voimalla.

Koodaava politiikan tutkija saattaisi oikeasti vaikuttaa

Digitalisaatio on muuttanut kaikki elämän ja yhteiskunnan osa-alueet paitsi vallankäytön. Lääketiede on kehittänyt ihmisille asennettavia tekokäsiä, autot ovat oppineet ajamaan itse itseään ja sosiaalinen elämä kumppanin etsintää myöten on siirtynyt kännykän ruudulle. Globalisaatio taas on pakottanut taloutemme rakenteet uusiutumaan, kun toimiala toisensa jälkeen on keksinyt itsensä uusiksi pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa. Päivittymisen sijaan demokratian ja vallan kovan ytimen toiminta säilyvät muuttumattomina.… Read more →

Värillä ja koolla on väliä.

Tiiliskivi. Tuo puoleensavetävyyden kivenkova esineellistymä. Saviperäisyydestään huolimatta on jännä, että ainakin opiskelijoiden mielikuvissa tiiliskivet maistuvat puulta. Selitys lienee ihmisen keskittymiskyvyn ja leipätekstin yksitoikkoisuuden suhteessa. Kaikkia ihmisiä ei ole luotu menestymään kestävyysotteluun tasapaksua tekstimassaa vastaan. Voisiko nykyaikaisen tieteellisen tekstin lukija olla joskus oikeutettu vaihteleviin ärsykkeisiin? Kirjojen markkinoinnissakin visuaalisesti puhutteleva kansi ja usein kirjoittajan tai arvostelijan kuvalla varustettu takakansiteksti ratkaisevat. Miksi siis… Read more →

Graduntekijän työkalut, osa 2

Edellisessä blogikirjoituksessa ylistin Google Driven monia etuja perinteisiin tekstinkäsittelyohjelmiin verrattuna. Google Drive kulkee aina mukana puhelimessa, hoitaa varmuuskopioinnin automaattisesti ja huomaamatta taustalla sekä tarjoaa helpon jakamismahdollisuuden. Parasta kaikista on ehkä kuitenkin kommentointimahdollisuus, jolla voi pyytää ihmisiä antamaan palautetta suoraan tekstin eri kohdista. Driven lisäksi olen käyttänyt itselleni muutamaa entuudestaan tuttua välinettä prosessin eri vaiheissa eri tarkoituksiin. Seuraavaksi tutustutaan niihin yksi… Read more →

Graduntekijän työkalut, osa 1

AA-TEE-KOO tulee sanoista automaattinen tietojenkäsittely. Se tarkoittaa, että tietokoneohjelma voi parhaillaan tehdä monia asioita puolestasi. Esimerkiksi varmuuskopioista huolehtiminen ei ole ihmisen, vaan koneen työtä. Kenenkään ei pitäisi hukata aikaa liitteiden ja eri versioiden edestakaiseen lähettelyyn, vaan jakaa kerralla kommentoitava ja yhteiskirjoitettava asiakirja yhteen pysyvään osoitteeseen osoittavan linkin avulla. Oma gradukansioni löytyy esimerkiksi osoitteesta http://bit.ly/gradu-muurinen. Nykyään opiskelijoilla on mahdollisuus olla pilvessä… Read more →

Harmaa mies pohtii gradua

Vihdoin graduni: hikistä hommaa

Vihdoin, todellakin vihdoin, minulla on aikaa keskittyä gradun kirjoittamiseen. Prosessi alkoi kaksi vuotta sitten graduseminaarissa ajatusten rustaamisella ideapaperiksi. Sen jälkeen erilaiset työt ja projektit ovat pitäneet kalenterini täynnä ja aika on kadonnut kuin kuumille kiville. Vasta nyt pääsen istumaan alas tuottamaan yhtenäistä tekstiä. Toki ajatukseni ovat pyörineet aihealueen parissa, käsitellen milloin avointa demokratiaa, avointa päätöksentekoa, avointa yhteiskuntaa, avointa dataa, osallistuvaa… Read more →

Opiskelijoiden informaatiokäytännöissä korostuu laaja-alaisuus, prosessinomaisuus ja kriittisyys

Internet ja tietotekniikka ovat muuttaneet opiskelijoiden oppimis- ja informaationhakukäytäntöjä ratkaisevalla tavalla viimeisen kymmenen vuoden kuluessa. Opiskelijoiden taitoja informaation tulvassa ja tiedonhaun keskellä on tutkittu Suomessa suhteellisen vähän. Kari Pylväs on tehnyt Tampereen yliopistossa kasvatustieteellisen pro gradu -tutkimuksen, jossa hän tutkii sitä, millaisia vaikutuksia yliopiston akateemisella ympäristöllä, opiskelijan omakohtaisilla kokemuksilla,  opiskelijan toimintaympäristöllä sekä informaatioympäristöllä on opiskelijan tiedonhankinnalliseen ja opinnolliseen sielunmaisemaan. Pylväs… Read more →