Kirjoitukset avainsanalla alumniavustus

(Melko) vanhat iltakoululaiset tapasivat Tampereella

Kolea kesä osoitti lämpenemisen merkkejä kun elokuinen lauantaipäivä keräsi noin 80 politologia alumnitapaamiseen. Päätalon Juveneksen tuttuun ravintolaan alkoi kerääntyä aamupäivän aikana alumneja tarkistamaan opiskelijaruuan nykytason. Uunilohi maistui ja pitkään pöytään liitettiin aina vain uusia osia kun tuttuja opiskelijakavereita ja opettajia vuosien takaa valui halausten kera paikalle.

Varsinainen ohjelma aloitettiin oikeaoppisesti akateemisen vartin yli puolenpäivän. Luentosali A1:ssä hiljennettiin saliin saatelleet Abba-videot ja alumnit saivat vararehtori Harri Meliniltä, professori Ilkka Ruostetsaarelta ja Iltakoulun nykyiseltä pj:ltä Mikko Lampolta vuosikymmenet poispyyhkäisevän päivityksen Tampereen yliopistosta. Paikalle oli tullut myös ilahduttavan monta nykyistä ja takavuosien opettajaa sekä nykyiltakoululaista verkostoitumaan alumnien kanssa. ”Alumnit kartalle” –seminaarin aikataulut venyi ja paukkui kun keskustelulle ei loppua meinannut tulla.

Päiväkahvien jälkeen lähdettiin kampuskierrokselle jossa tutustuttiin varsin paljon muuttuneeseen kampusalueeseen. Kierroksen kohokohtia oli käynti Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman nykyisissä tiloissa. Siellä alumnit saivat lahjaksi politiikan tutkijoiden viimeaikaisia julkaisuja ja kuulivat professori Tuomas Forsbergilta lisää yksityiskohtia Tampereen politiikan tutkimuksen nykyvaiheista.

Kierros päättyi liikuntatalo Atalpaan jonne oli varattu virvokkeita ja koko palloilusali sählyn pelaamista varten. Iltakoulun urheiluseuran Työväen ampujien hieman jo haalistuneet pelipaidat kaivettiin esille ja parikymmentä rohkeaa, vammoja pelkäämätöntä veresti sählyvuorojen muistoja. Ratkiriemukkaan sählypelin jälkeen oli hetken hengähdystauko ennen iltatapahtumaa.

Juvenes oli suostunut ystävällisesti avaamaan alumneille Attilan ajoilta tutun, joskin täydellisesti uudistetun Attilan kuppilan iltakekkereitä varten. Alkumaljojen jälkeen syötiin ”Tuulahdus maailmalta” –menun antimia joka sopikin hyvin moniin maailman kolkkiin vuosien varrella hajaantuneelle politologijoukolle. Yhdessä ennalta koostettu soittolista meni hieman hukkaan koska puhuttavaa tuntui olevan paljon ja vuosikymmenet kurottiin kiinni iloisen puheensorinan peittäessä musiikin alleen.

Kymmeneltä suunnistettiin (ensimmäiseksi) jatkopaikaksi varatulle Telakalle. Illan kääntyessä yöksi suuntasi vielä hämmästyttävän suuri joukko alumneja kohti Dorista. Ovella lausuttu koodisana ”Iltakoulu” päästi päivän aikana silminnähden nuorentuneet alumnit jonon ohitse ilmaiseksi sisään. Tanssilattialla oli tungosta ja raportoijan poistuessa paikalta kello kolme jäi sinnikkäimpien joukko vielä tarkistamaan Dorpan valomerkin. Kaikkien mielestä erinomaisen onnistunut alumnitapahtuma oli takana ja tyytyväisyyden hyrinä somessa alkoi…

 

”Hilpeää ja hauskaa tavata teitä kaikkia! Jollain kivalla tavalla tuntui jälleen 20 vuotta häviävän hetkeksi kanssanne!”

”Radiossa eilen joku tuntematon sanoi että haluaisi olla taas nuori, mutta pitää nykyisen tietämyksensä. Eikös tämä ollut sitä päivän ajan?”

”Se myös kävi selväksi, että nyky-Iltakoulukin on erittäin hyvissä käsissä.”

”Riemastuttava tapaaminen, kerrassaan. Kuulumisten perusteella ollaan varsinaisia hybridiosaajia, all over the yhteiskunta.”

”Herrrajjjestas, olipa hauskaa! Lisää alumnitoimintaa!”

 

tapahtumasta raportoi Ismo Isopoussu

AlumniavustuksetAlumniavustuksia myönnetään esimerkiksi erilaisten alumnitapahtumien, ”luokkakokouksien”, vierailuluentojen, työelämävierailujen ja mentorointiohjelmien toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Alumniavustusta voidaan myöntää esimerkiksi kohtuullisiin tilavuokriin, tarvike- ja tarjoilukuluihin sekä markkinointikuluihin.

Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella Tampereen yliopiston alumnirahastosta.

Alumniavustusta Hybris-tiedelehdelle

hybris_kuvakaappaus

Hybris on kolmesti vuodessa ilmestyvä esseistis-asiallinen tiedelehti, jota on julkaistu vuodesta 2008 alkaen. Lehti sai Alumni ry:n avustuksen tänä keväänä.

Lehden julkaisemat artikkelit täyttävät akateemisen kirjoittamisen standardit, mutta niihin on helppo tarttua myös ilman aikaisempia taustatietoja aiheesta. Hybris tarjoaa matalan kynnyksen julkaisufoorumin etenkin perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille, mutta tekstiään voi tarjota kuka tahansa tieteellisen kirjoittamisen konventiot taitava. Numerot rakennetaan vaihtuvien teemojen ympärille.

Hybriksen verkkosivuilla ilmestyy myös Minun utopiani -kolumnisarja, johon ovat kirjoittaneet monet tieteen, politiikan ja kulttuurin kärkinimet. Lisäksi ajankohtaisia reportaaseja ja arvioita julkaistaan numeroiden välissä ilmestyvässä Ajan hengessä -osiossa.

Hybriksen pääasiallinen lukija- ja kirjoittajakunta koostuu 20–35-vuotiaista akateemisista nuorista aikuisista. Lehden toimituskunnan jäsenet ovat Tampereen yliopiston alumneja ja maisterivaiheen opiskelijoita.

Lisätietoja Hybris-tiedelehdestä antaa päätoimittaja Matleena Sopanen.

AlumniavustuksetAlumniavustuksia myönnetään esimerkiksi erilaisten alumnitapahtumien, ”luokkakokouksien”, vierailuluentojen, työelämävierailujen ja mentorointiohjelmien toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Alumniavustusta voidaan myöntää esimerkiksi kohtuullisiin tilavuokriin, tarvike- ja tarjoilukuluihin sekä markkinointikuluihin.

Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella Tampereen yliopiston alumnirahastosta.

Alumniavustusta Staabille ja pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmalle

Pohjoismaisten kielten 50-vuotisjuhla yhdisti alumnit ja opiskelijat

Pohjoismaiset kielet 50 vuottaTänä vuonna 50 vuotta täyttänyt pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma juhli merkkivuotta järjestämällä juhlaseminaarin 20.3.2015 yliopiston Linna-rakennuksessa. Kutsuvieraiksi saapuivat oppiaineen entiset ja nykyiset henkilökunnan jäsenet, alumnit ja opiskelijat.

Seminaarissa käsiteltiin tutkinto-ohjelman (ent. oppiaine) vaiheita vuodesta 1965 vuoteen 2015. Tutkinto-ohjelman värikästä historiaa kuvailtiin seminaariesityksissä professoreiden, lehtoreiden, alumnien ja jatko-opiskelijoiden näkökulmista. Juhlaseminaarin päätti vapaamuotoinen tilaisuus, jossa kutsuvieraat saivat seurustella ja nauttia seisovan pöydän antimista. Monelle entiselle henkilökunnan jäsenelle ja alumnille vastaanotto olikin riemukas jälleennäkeminen.

(lisää…)

Alumnitoimintaan avustusta – ensimmäisinä Boomi ja Mentor

AlumniavustuksetAlumniavustuksia myönnetään esimerkiksi erilaisten alumnitapahtumien, ”luokkakokouksien”, vierailuluentojen, työelämävierailujen ja mentorointiohjelmien toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Alumniavustusta voidaan myöntää esimerkiksi kohtuullisiin tilavuokriin, tarvike- ja tarjoilukuluihin sekä markkinointikuluihin.

Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella Tampereen yliopiston alumnirahastosta. Ensimmäiset avustukset saivat Boomi ry ja Mentor ry.

 

Alumnit Boomilaaksossa

Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijat – Boomi ry. järjesti alumnitapahtuman Boomin uusissa tiloissa loppuvuonna 2014.

Alumnit boomilaaksossa
Boomi hankki vihdoin uudet tilat joita nyt kelpasi esitellä vanhoille boomareille, vaikka remontti hieman kesken vielä olikin. Alumnitapahtumaa varten keräsimme kirjahyllystä ja varastoista vanhoja kuvakansiota sekä teimme televisiolle kuvashown pyörimään illan ajaksi. Erityisesti vanhojen paperikuvien selailu sykähdytti alumnien mieliä.

Illan ohjelma alkoi kuohujuoman kilistämisellä ja tervetulosanoilla. Ruoaksi tarjoiltiin itse valmistettu salaattibuffet karjalanpiirakoilla, naudanpaistilla ja juustoilla höystettynä. Osallistujat olivat pääosin 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun alumneja, mutta ilahduttavasti mukaan oli eksynyt parikin 70-luvulla opiskellutta boomaria.(lisää…)