Kyykän ytimessä

    Lauantaina 9.2. Hervannassa Teknillisellä yliopistolla järjestettiin perinteiseen tapaan akateemisen kyykän MM-kilpailut. Joukkueita kisaan oli ilmoittautunut yli 600, ja kyykän lisäksi osallistujille tarjolla oli myös monenlaista muuta oheistoimintaa. Mutta mikä oikein saa ihmisen innostumaan puukapuloiden heittelystä? Kyykästä tietämätön toimittaja lähti selvittämään.

    Kyykkää – ja paljon muuta

    Kisapäivä pyörähti TTY:llä käyntiin yleisen sarjan peleillä kello 9.00. Samaan aikaan alkoi myös Tampereen teekkareiden Rakkauden Wappuradion Wappuradio goes kyykkä -radiolähetys, joten aamulla hitaammin käynnistyneenäkin saattoi virittäytyä kyykkätunnelmaan jo kotioloissa.

    Puoli kahdentoista aikaan Hervantaan menevässä bussissa istuskellessa bongasin ensimmäiset haalaripukuiset opiskelijat, ja linja-autossa käydyt keskustelut olivat noin yleisesti kyykkäpainotteisia. Edessä istuvan kaverin tuttavajoukkue oli ilmeisesti hävinnyt melkein kaikki pelinsä.

    Päätalon edessä tunnelma oli korkealla
    Päätalon edessä tunnelma oli korkealla

    Kello 12.00 naiset aloittelivat oman sarjansa pelejä, ja samoihin aikoihin saavuin TTY:n pihalla vallitsevaan iloiseen kisatunnelmaan. Ihmisvilinä antoi ensimmäisiä viitteitä siitä, että osallistujia tällä tapahtumalla oli reilu 2000.

    Tuolloin osa joukkueista oli jo päättänyt pelitaipaleensa, mutta kyykän lisäksi tarjolla oli monenlaista muuta oheistoimintaa. Teekkarisauna, päätaloon eteen sijoitettu palju, jääbaarin juomat sekä pelialueellakin kuuluvan Rakkauden Wappuradion lähetys sekä sen järjestämät esiintyjät veivät pelikansaa puoleensa.

    Pelit jatkuivat aina iltakahdeksaan asti ja yleisen sarjan mestaruudesta kilpaili kaksi oululaista joukkuetta. Voittajaksi kruunattiin joukkue nimeltä VaPuPiPu. Pitkän päivän päätteeksi osa pelaajista suuntasi vielä kaupungille erilaisiin jatkobileisiin. Käytännössä kyykkä on siis ainakin joillekin aamusta iltamyöhään asti jatkuva kestävyystapahtuma.

    Katsaus historiaan ja sääntöihin

    Ennen pelikentille suuntaamista on hyvä perehtyä hieman pelin historiaan ja sääntöihin. Lyhykäisyydessään kyykkä on siis Karjalasta lähtöisin oleva peli, jota on pelattu jo satojen vuosien ajan.

    Myös akateemisen kyykän MM-kisoilla on pitkät perinteet, ja niitä on järjestetty aina vuodesta 1966. Kyseisissä kisoissa kyykkää pelataan neljän hengen joukkueissa, ja tänä vuonna yleiseen sarjaan joukkueita oli ilmoittautunut 512 ja naisten sarjaan 128. Pelin aikana pelaajia ei saa vaihtaa, mutta otteluiden välillä tämä on mahdollista, joten joukkueet voivat olla osallistujamäärältään suurempia.

    Keskittymistä kartut kädessä
    Keskittymistä kartut kädessä

    Kyykkää pelataan suorakulmion (5mx20m) muotoisella rajatulla kentällä. Pelin ideana on heittää noin 85cm:n mittaisella kartulla vastapuolen kyykät ulos pelineliöstä. Kymmenen sentin korkuisia kyykkiä on yhteensä 20 paria, ja ne on järjestetty suoraan riviin siten, että niitä on aina kaksi päällekkäin. Voittava joukkue onnistuu eliminoimaan pelialueelta enemmän vastapuolen kyykkiä. Vähitellen joukkueet karsiutuvat pois ja finaaliin pääsevät vain kaikkein taitavimmat. Kisan tarkempiin sääntöihin voi tutustua Kyykän virallisilla sivuilla.

    Miksi tarttua karttuun?

    Pelikentille kävellessäni vastaan kulkee monenlaisia joukkueita. Yhteistä pelaajille tuntuu kuitenkin olevan enimmäkseen nousujohteinen kisamielentila. Suuri osa heistä on teekkareita, mutta joukkoon mahtuu haalareiden perusteella myös muiden kaupunkien ja korkeakoulujen opiskelijoita.

    Kyykkäkentän reunalta tapaan juuri ottelunsa päättäneen Karttupirjot-nimisen joukkueen. Nelihenkinen TTY:n fuksitytöistä koostuva joukkue innostui osallistumaan vanhempien opiskelijoiden suosituksesta.

    – Meille kerrottiin, että MM-kyykkä on yksi hienoimmista opiskelijatapahtumista, Karttupirjot tiivistävät.

    Karttupirjot ja virallinen valmentaja
    Karttupirjot ja virallinen valmentaja

    Kyseinen tiimi oli lunastanut kisapaikkansa erillisen kilpailun kautta, jossa etsittiin osallistujia fuksityttöjoukkueeseen. Hyvällä hakemuksella irtosikin niin osallistumispaikka kuin myös oma miespuolinen valmentaja, joka tuntui jakavan pätevänoloisia pelivinkkejä.

    Samaisen kentän tuntumassa kohtasin myös Tampereen ammattikorkeakoulua edustavan joukkueen. Tulevista fysioterapeuteista ja kätilöstä koostuva tiimi odotteli jo seuraavaa otteluaan, ja heidän käsityksensä kyykän ideologiasta oli selkeä:

    – Kyykässä tärkeintä on hauskanpito, ei niinkään voittaminen.

    Perinteitä ja nostalgiaa

    Pelaajia kisaan oli saapunut Tampereen ulkopuoleltakin ja naisten sarjaan osallistui muun muassa Jyväskylän informaatioteknologian opiskelijoista koostuva joukkue. Tiimillä oli tukenaan myös iso ja äänekäs kannustusjoukkue. Osalle sen jäsenistä kyykän MM-kisat ovatkin jokavuotinen perinne, ja kyykän katsomisen tai pelaamisen lisäksi siihen kuuluu myös saunomista ystävien kanssa sekä hauskanpitoa loppubileissä.

    Kyseinen kannustusjoukkue antoi myös taidonnäytteen kyykän psykologisista pelikeinoista. MM-kyykässä vastapuolen häiritseminen on tietyissä rajoissa sallittua, ja parhaimmillaan se voikin tuoda merkittävää etua pelaamiseen. Näin ainakin jyväskyläläisten temmellyksessä:

    – Hauki, hauki, hauki, se on hauki!

    Ja niinhän se oli. Kyykästä selkokielelle käännettynä ilmaus tarkoittaa hutia. Karttu ei hipaissutkaan vastapuolen kyykkiä. Henkistä jyräämistä parhaimmillaan.

    MM-kyykkä ei kuitenkaan ole pelkästään opiskelijoiden tapahtuma, vaan sen yhteydessä järjestetään myös firmojen työtekijöille suunnattu firmakyykkä. Tähän koitokseen osallistui myös Espotelin joukkue, jolle kyykkä merkitsee hetkellistä siirtymistä menneeseen:

    – Firmakyykkä on tietynlainen paluu opiskeluaikoihin ja kisoissa tapaa vanhoja opiskelukavereita.

    Kyykän pukukoodi – tuntomerkkejä ja joukkuehenkeä

    Lauantain kisakokemuksen perusteella voi tiivistää, että MM-kyykkään pukeudutaan lähtökohtaisesti ottaen haalareihin. Ne ovat helppo tapa erottua muista, ja niiden avulla voi myös saada selville vastapuolen opiskelutaustan ja kotikaupungin. Toisin sanoen ne kertovat opiskelijan identiteetistä paljon. Firmakyykän osallistujat puolestaan suosivat yrityksen logoa, sillä valmistumisen jälkeen nimenomaan yritys on ainejärjestöjen tai kiltojen sijaan pelaajia yhdistävä tekijä.

    Osata ei tarvitse, mutta tekniikasta ei tässä lajissa ole haittaakaan
    Osata ei tarvitse, mutta tekniikasta ei tässä lajissa ole haittaakaan

    Tulinkin siihen tulokseen, että tiimi-identiteetti vaikuttaa olevan merkittävässä roolissa, eikä varsinaisia rajoja pukeutumiseen ole. Mielikuvitusta olikin käytetty vapaasti ja haalareiden ja pelipaitojen lisäksi paikan päältä saattoi bongata sumopainijoita, joitain hännällisiä eläimiä sekä perinteisiä sotamaalauksia. Oman mielikuvituksen voi siis halutessaan päästää valloilleen – pakollista se ei kuitenkaan ole.

    Päivän aikana opin vielä sen, että kenkiäkin voi syyttää mahdollisista häviöistä. Kenkäpolitiikkaa kannattaisikin ilmeisesti pohtia jo etukäteen ja suosittelen myös tietämättömien ja helposti hämmentyvien toimittajien rauhaan jättämistä:

    – Jaa-a, siis millaiset ovat oikeanlaiset pelikengät? Ei… En minä kyllä tiedä, en pelannut…

    Ehkä ensi vuonna olisi itsekin aika ottaa tästä selvää ja kokeilla omin käsin, minne se karttu oikein lentää. Jätän hulmuavan pelikansan jatkamaan kisataivaltaan ja itse suuntaan kotiin ajatukset kyykässä.

    Teksti ja kuvat Silja Eisto

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *