E-learning rikastuttaa perinteistä oppimista

    Sähköinen oppiminen eli e-learning on kasvava opetuksen osa-alue ympäri maailmaa. Sitä
    voidaan kuvata yksinkertaisesti uusien asioiden oppimiseksi käyttäen hyödyksi sähköisiä
    apuvälineitä, kuten sähköisessä muodossa jaettuja oppimateriaaleja ja tehtäviä. Haastattelin sähköisen oppimisen asiantuntijana tunnettua tutkimusjohtaja Jarmo Viteliä Tampereen Yliopiston Informaatiotieteiden yksiköstä.

    E-learning tukee perinteisiä opiskelumenetelmiä

    Viteli-infoSähköistä opetusta on kahdenlaista: Itsenäistä, verkossa tapahtuvaa etäopiskelemista Viteli vertaa kirjeopistoihin, joiden oppimateriaali opiskellaan ja tentitään joko yksin tai ryhmissä. Sähköinen opetus voi myös olla perinteisen opiskelun tukena, jolloin osa tehtävistä ja materiaaleista on saatavilla verkossa, ja osa opiskelusta tapahtuu luokassa.

    Moni Tampereen yliopiston kursseista hyödyntää oppimateriaalinsa jakamisessa sähköistä oppimista tukevaa järjestelmää Moodlea. Sen kautta tarjottu materiaali on kuitenkin hyvin perinteistä, tekstipohjaista lukemista tai tehtävien tekemistä. Tampereen yliopistolla sähköinen oppiminen on kuitenkin vielä Vitelin mukaan lähes lapsenkengissä.

    viteli jarmo 3.2.2012 muokattu
    Sosiaalinen media on erinomainen esimerkki siitä, miten monessa mielessä on mahdollista työskennellä ilman fyysistä läsnäoloa, Viteli sanoo.

    Sähköinen oppiminen ei ole kuitenkaan korvaamassa perinteistä opiskelumuotoa. Vitelin mielestä parhaimmillaan se rikastuttaa perinteistä oppimista.

    − Olennaista oppimisprosessissa on vuorovaikutus toisten opiskelijoiden kanssa, jolloin päästään testaamaan omaa oppimista, Viteli toteaa.

    Sosiaalinen media on paljastanut, että haluamme jakaa asioita toisten henkilöiden kanssa. Se on erinomainen esimerkki siitä, miten monessa mielessä on mahdollista työskennellä yhdessä ilman fyysistä läsnäoloa.

    Laadukasta opetusta myös ilmaiseksi

    Yksi suurista kysymyksistä sähköiseen oppimiseen liittyen on opetuksen laatu. Internetissä tarjotut ilmaiskurssit voivat tarjota laadukasta opetusta ja antaa yliopisto-opetusta vastaavat taidot. Silti niitä ei pidetä yhtä arvokkaina kuin yliopistotutkintoja.

    Vitelin mukaan suuri murros on kuitenkin tapahtunut. Massive Online Open Courses eli MOOC -ilmiön myötä huippuyliopistot tarjoavat laadukasta opetusta ilmaiseksi internetissä. Kilpailevaa ja laadukasta tarjontaa on olemassa, ja siihen pääsevät käsiksi myös he, joilla ei ole pääsyä yliopistoihin. Tämä tarjoaa haasteen yliopistoille ja ammattikorkeakouluille vastata maailmalta tulevaan kilpailuun.

    Haasteena koulujen asenteet

    Ongelmallista on internetopiskelun laadun määrittäminen ja taitojen kartoittaminen. Portfolio-ajattelu auttaa tässä asiassa. Yliopisto-opiskelunsa aikana opiskelija alkaa keräämään portfolioonsa sisältöä projektitöistä ja esseistä. Opintojensa päätteeksi hänellä on iso portfolio, ja hän pystyy osoittamaan esimerkiksi työnantajalleen osaamisensa laajuutta.

    Suomalaisessa yhteiskunnassa on yleistynyt varauksellisuus tietokoneisiin ja kouluun. Vitelin mukaan tähän ovat vaikuttaneet negatiivisesti pelimaailman kautta esiin tulleet uhkakuvat virtuaalimaailmaan eristäytyvästä nuoresta. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään suomalaisissa kouluissa selvästi eurooppalaista keskitasoa vähemmän. Keskeisiä taitoja nykyisen työelämän kannalta ovat muun muassa sähköinen tiedonhankintataito ja informaatiolukutaito, ja niitä opitaan parhaiten juuri kouluissa. Tämä on suomalaiselle opettajankoulutukselle suuri haaste.


    Kuuntele koko haastattelu tästä.

    Haastattelu kuultavissa myös Radio Moreenissa tiistaina 19.2. klo 17.30.

    Teksti Erkki Mervaala
    Kuva Teemu Launis

        1 comment for “E-learning rikastuttaa perinteistä oppimista

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *