Sosiaalihuoltajiksi valmistumisen 50-vuotistapahtumaa vietettiin yliopistolla 27.4.2017

    50 vuotta sitten valmistuneet sosiaalihuoltajat kokoontuivat yhteiskuvaan Tampereen yliopiston portaille. Kuva: Jonne Renvall

    Paikalla oli 31 sosiaalihuoltajaa, 15 opiskelijaa ja heidän opettajansa Kirsi Juhila ja Suvi Raitakari sekä opintosihteeri Terhi Raitanen. Tavoitteena oli siirtää työssä saatua tietoa ja kokemusta sekä asenteita tuleville sosiaalityön ammattilaisille.

    Opiskelijoiden edustajat olivat mukana suunnittelussa ja opiskelijat laativat etukäteen kysymyksiä, joihin he saivat vastauksia. Syntyi hyvä vuorovaikutus kuulijoiden kanssa.

    Aloite tapahtumaan tehtiin tamperelaisen työryhmän taholta. Juhlivat sosiaalihuoltajat olivat kiitollisia siitä, että heille näin tarjoutui tilaisuus evästää kokemuksellaan työnsä jatkajia.

    Sosiaalihuoltajat 1967 puolesta kiitän lämpimästi saamastamme avustuksesta.

    Toivotamme Alumnitoiminnalle menestystä!

    Kiittäen
    Työryhmän puolesta Marjatta Kontuniemi

    Lue myös uutinen alumnitapaamisesta: Nuoruuden huumassa hyvään ammattiin

    Tampereen yliopiston alumnisuhdetoiminta: Tampereen yliopiston Alumni

    AlumniavustuksetAlumniavustuksia myönnetään esimerkiksi erilaisten alumnitapahtumien, ”luokkakokouksien”, vierailuluentojen, työelämävierailujen ja mentorointiohjelmien toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

    Alumniavustusta voidaan myöntää esimerkiksi kohtuullisiin tilavuokriin, tarvike- ja tarjoilukuluihin sekä markkinointikuluihin.

    Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella Tampereen yliopiston alumnirahastosta.

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *