Tutorit auttavat tutustumaan ja luovat tunnelmaa

    Syksy alkaa, ja syksyn myötä myös uudet opiskelijat saapuvat yliopistolle. Uusien opiskelijoiden opastaminen, tutorointi, muuttuukin etenkin syksyllä ajankohtaiseksi aiheeksi: miten tutoroida uusia opiskelijoita, uudessa opetussuunnitelmassa? Ja etenkin, millaista tutoroinnin pitäisi olla, jotta kaikki saisivat siitä mahdollisimman suuren hyödyn irti?

    Luuppi ry:n (Tampereen yliopiston matematiikan ja tietojenkäsittelyn opiskelijoiden ainejärjestö) tutorvastaava Tuomas Himmanen kertoo, että tutoroinnin järjestämisessä on työtä paljon enemmän kuin vain ryhmien jakaminen. Ainejärjestön tutorvastaava hankkii tutorit, organisoi ja kouluttaa heidät ja varmistaa, että tutorit huolehtivat fukseistaan ja pysyvät itse ajan tasalla. Tutorvastaavan tehtäviin kuuluu myös fuksitapahtumien järjestäminen. Monialaisen ainejärjestön, kuten Luupin, tutoroinnin järjestämistä monimutkaistaa vielä yksi asia:

    – Jokaiseen tutor-ryhmään tai heidän kummiryhmäänsä on hyvä saada kaikkia aineita opiskelevia tutoreita, jotta kaikki fuksit saavat tasapuolisen tutoroinnin, kommentoi Himmanen.

    Mitä ainejärjestö sitten voi tarjota uudelle opiskelijalle? Himmasen mukaan ainejärjestö toimii välikätenä opiskelijaelämään ja uusiin tuttavuuksiin tutustuttaessa. Tämä järjestyy esimerkiksi itse tutoroinnin, liikuntavuorojen ja erilaisten tapahtumien avulla. Yksi ainejärjestöjen tarkoituksista on luoda opiskelijalle yliopistolla kotoinen tunnelma ja tunne, ettei välttämättä ole yksin, kun tulee vastaan ongelmia.

    Jotkut fukseista saapuvat Tampereen ulkopuolelta. Mitä näille opiskelijoille olisi sitten hyvä kertoa ja näyttää? Tänä, kuten muinakin syksyinä, on tärkeää varmistaa, että uusilla opiskelijoilla kaikilla on asunto. Jos asuntoa ei vielä löydy, kannattaa varmistaa, että fuksi ei nuku huoltoasemilla ja jos etsintää ei ole edes aloitettu, on hyvä ohjata fuksi kääntymään esimerkiksi TOASin puoleen. Himmanen ohjeistaa myös, että on hyvä näyttää myös muita tärkeitä paikkoja Tampereelta, esimerkiksi Tamyn toimisto (josta opiskelijakortin saa) ja vaikkapa TKL:n toimisto, josta uusi opiskelija voi hakea itselleen bussikortin.

    Tampereen yliopisto järjestää opiskelijoilleen myös opettajatutorointia, etenkin henkilökohtaisen opintosuunnitelman muodossa (HOPS). Opettajatutorit myös tapaavat opiskelijoita muutamia kertoja vuodessa, jotta voivat tarkistaa opintojen suunniteltua etenemistä. Yliopiston pitäisi olla akateemisesti vapaa opiskeluympäristö, mutta ehkä on hyvä, että etenkin joskus vähän laiskempi opiskelija miettii opintojaan myös erilaisen tutorin edessä.

    Miten nämä kaksi tutorointitapaa sitten eroavat toisistaan? Himmanen kertoo, että opiskelijatutorit enemmänkin tutustuttavat uusia opiskelijoita yliopiston sosiaaliseen puoleen, kun taas opettajatutoroinnissa keskitytään lähinnä opiskelijan opinnoissa avustamiseen. Asia ei kuitenkaan ole täysin näin, sillä opiskelijatutorit auttavat uusia opiskelijoita tekemään lukujärjestyksiä ja suosittelevat heille sopivia kursseja oman kokemuksensa pohjalta.

    On tietenkin ymmärrettävää, että kaikkea vastuuta uusien opiskelijoiden menestyksestä ei voida jättää ainejärjestöjen ja opiskelijatutoreiden harteille, mutta olisi hyvä, jos näissä asioissa tehtäisiin entistä enemmän yhteistyötä ainejärjestöjen ja yksiköiden välillä. Näin fuksit saisivat kaiken mahdollisen irti uudesta opiskelupaikastaan: tuen opiskeluun kahdesta eri suunnasta ja bonuksena ainejärjestötoiminnan kautta saatavat uudet kaverit ja sosiaalisen turvaverkon.

    Teksti Hanna-Maija Kärkelä
    Kuva Teemu Launis

        1 comment for “Tutorit auttavat tutustumaan ja luovat tunnelmaa

      1. Veera Kaleva
        17.9.2012 at 15.25

        Ainejärjestöt ja yksikköjärjestöt tekee Tampereella mahtavaa työtä tuutoroinnin eteen, valitettavasti yliopiston hallinnossa asian tärkeyttä ei ole ihan täsmälleen tajuttu…

        Täältä löytyy Aviisin juttua aiheesta sekä ylioppilaskunnan avoin kirje yliopiston hallinnolle asian korjaamiseksi!

        http://aviisi.fi/artikkeli/?num=10/2012&id=1685723
        http://www.tamy.fi/artikkeli/tamy-yliopistolla-ei-ole-varaa-unohtaa-tuutorointia

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *