Mikä ihmeen toimitussihteeri?

    Vuonna 2005 Heidi Moisio valmistui Tampereen yliopistosta pääaineenaan Suomen kirjallisuus. Nyt hän on 35-vuotias helsinkiläistynyt perheenäiti, jolla on kaksi lasta ja hän toimii toimitussihteerinä Suomen luonnonsuojelijaliiton Luonnonsuojelija-lehdessä. Moisio on myös polkupyöräilyn innokas puolestapuhuja ja pyörittää miehensä kanssa verkkolehteä, joka auttaa lapsiperheitä arkielämän pyöräilypulmissa ja innostaa pyöräilemään.
    ”Kiinnostuin sanataiteesta varsin nuorella iällä. Olin luova kirjoittaja ja ahkera lukija jo lapsena, ja kiinnostus, jopa intohimo, kirjallisuuteen oli lukiota lopetellessa vahva. Minulle kirjallisuuden opiskelu oli tuohon aikaan ainoa vaihtoehto, jota en kyseenalaistanut.”, Moisio kertoo.
    Toimitussihteeri suunnittelee ja toteuttaa lehden sisältöjä. Monet kuvittelevat virheellisesti, että toimitussihteeri on toimituksen sihteeri, mutta Moision mukaan toimitussihteerin työ muistuttaa monissa lehdissä pikemminkin toimituspäällikön työtä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että Moisio esimerkiksi ideoi numeroille sopivia teemoja ja juttuideoita, laatii aikatauluja, tilaa juttuja, ohjeistaa kirjoittajia ja editoi tekstejä. Työ on monipuolista ja Moisio on tekemisissä niin kirjoittajien, kuvaajien kuin taittajienkin kanssa jokaisessa lehden teon vaiheessa.
    Työ sopii luovalle Moisiolle erinomaisesti.
    ”Nautin kokonaisuuksien suunnittelusta. Jo kustannustoimittajavuosina huomasin nauttivani etenkin uusien tuotteiden suunnittelusta ja työryhmien koordinoinnista, joten halusin jatkaa sen tyyppisissä tehtävissä. Toimittuani muutaman kuukauden aikakauslehtituottajana viehdyin entistä enemmän tähän mediaan verkon ohella”, Moisio sanoo.
    Moisio tajusi vasta opintojen loppupuolella, että Suomen kirjallisuuden opiskelu ei yksinään valmista häntä mihinkään ammattiin.
    ”Olin ikään kuin vain suorittanut tutkintoa putkessa”, Moisio muistelee.
    Mediakulttuuri valikoitui sivuaineeksi puhtaasti mielenkiinnosta.
    ”Paniikkiratkaisuna otin myös museologiaa, koska se oli käytännönläheistä. En ole siitä hyötynyt sittemmin, koska ala ei kiinnosta minua tarpeeksi. Jälkikäteen ajatellen journalistiikan opinnot olisivat olleet paikallaan, mutta opettelin sittemmin käytännön taitoja tekemällä. Voi siis sanoa, että sekä kustannustoimittajan että journalistin taidot ovat kertyneet kantapään kautta”, Moisio miettii.

     

    Välillä työllistymisen kanssa on ollut usko kuitenkin koetuksella. Moisio tiedostaa, että työpaikkoja on vähän. Avainsana on kuitenkin aktiivisuus ja tehdä koko ajan jotain.

     

    ”Verkostoitumisen yliopiston ulkopuoliseen maailmaan voi todellakin alkaa jo yliopistossa. Kannattaa huomioida, että omia ei-kirjallisia kiinnostuksen kohteita voi seurata myös kirjallisuutta opiskellessa. Itse tein graduni mielenterveysongelmia käsittelevästä omaelämäkerrallisesta kirjallisuudesta, koska olin kiinnostunut psykologiasta ja kirjallisuusterapiasta. Tällaisten kiinnostusten kohteiden kautta on myös helpompi verkostoitua työelämää varten kuin ilman selkeitä kiinnostuksen kohteita”, Moisio sanoo.
    Moision hauskimmat yliopistomuistot eivät ole painokelpoisia. Palkitsevinta yliopistovuosina oli gradun työstäminen.
    ”Oli huikeaa saada tehdä niin suurta kokonaisuutta ja toimia omana työnjohtajanaan. Työn palauttamisen jälkeen elämän valtasi miltei hetkellinen tyhjyyden tunne: millä minä nyt täytän vapaa-aikani?” Moisio hehkuttaa.GetFileAttachment

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *