Koodaava politiikan tutkija saattaisi oikeasti vaikuttaa

    Digitalisaatio on muuttanut kaikki elämän ja yhteiskunnan osa-alueet paitsi vallankäytön. Lääketiede on kehittänyt ihmisille asennettavia tekokäsiä, autot ovat oppineet ajamaan itse itseään ja sosiaalinen elämä kumppanin etsintää myöten on siirtynyt kännykän ruudulle. Globalisaatio taas on pakottanut taloutemme rakenteet uusiutumaan, kun toimiala toisensa jälkeen on keksinyt itsensä uusiksi pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa.

    Päivittymisen sijaan demokratian ja vallan kovan ytimen toiminta säilyvät muuttumattomina. Tieteellinen tutkimus ja hallinnon selvitysryhmät ovat vain seuranneet vierestä synnyttäen tuhansia, ehkä jopa lukemattomia sivuja paperia.

    Hallitusneuvottelut kynän ja paperin voimalla.
    Ja niin yhä hallitusneuvotteluissa maan tulevaisuutta hahmotellaan kynällä ja paperilla. Osalla neuvottelijoista sentään näkyy uutiskuvissa olevan jo kannettavat tietokoneet mukana, mutta maan politiikan suunnanmäärittämiseen ei verkko-ajan demokratia-alustoja hyödynnetä.

    Joskus kyllä kansalaisia osallistetaan valmiiksi tehtyjen suurten päätösten yksityiskohtiin liittyvissä toisarvoisissa kysymyksissä, mutta oikeat vallankäyttäjät pysyvät erillään niistä prosesseista, koska suljettujen ovien takana hahmotellaan pienessä piirissä jo seuraavia isoja linjoja.

    Miksei politiikan tutkimus ole tehnyt digitalisaation aikana sellaisia konkreettistia ehdotuksia, jotka olisivat päivittäneet demokratian toiminnan tähän päivään?

    Valitettavan usein tutkijoiden suusta kuulee puheenvuoroja, joiden mukaan (yhteiskuntatieteellisen) tutkimuksen ei kuulu pyrkiä vaikuttavuuteen, vaan tarjoamaan objektiivista tietoa. Tavoite objektiviisuudesta on kuitenkin aika lailla mahdoton tehtävä, sillä jo näkökulma- ja käsitevalinnat ovat arvovalintoja. Kunnianhimoisempaa olisi pyrkiä samaan aikaan tieteeliseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, käy ilmi Aikalaisen jutussa Reetta Muhosen ja Hanna-Mari Puuskan teoksesta “Tutkimuksen kansallinen vaikuttavuus”.

    Panostamalla myötäsukaisen näennäiskriittiseen edustuksellisen demokratian tutkimukseen, kuten vaikkapa vaalitutkimukseen, tarkoittaa enemmän ongelmallisen järjestelmän legitimointia kuin parempien vaihtoehtojen etsimistä. Edustuksellista demokratiaa kuvataan eri teorioissa eliitti-, yleisö- ja kartellidemokratiaksi, eivätkä siitä riippuvaiset paremmasta välitäkään. Erilaisia, edustuksellisuutta demokraattisempia vaihtoehtoja olisi -teoriassa- tarjolla, mutta konkretia jää puolitiehen.

    JFK ja Apollo-puhe
    Mitäpä, jos suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ottaisivat mallia John F. Kennedyn teeseistä avaruuskilvan loppukirin avauspuheesta? “Me valitsemme mennä kuuhun. Me valitsemme mennä kuuhun tällä vuosikymmenellä.. ei, koska se on helppoa, vaan koska se on vaikeaa, koska tämä päämäärä palvelee parhaimpien taitojemme ja voimien järjestämiseksi ja mittaamiseksi, koska haluamme hyväksyä sen haasteen, emmekä halua lykätä sitä, ja haluamme voittaa sen [kilpajuoksun].”

    Kuvitellaanpa, että suomalaiset politiikan tutkijat ja demokratian kehittämisen parissa työskentelevät virkamiehet ottaisivat mallia JFK:sta ja hieman yksinkertaistaisivat tavoitteitaan julistamalla:

    “Me valitsemme uudistaa demokratiaa käänteentekevällä tavalla vuosikymmenen kuluessa.”

    Otetaan kaksi yksinkertaista vertailuparia.

    Riippumatta siitä, kuinka tieteellisesti tasokkain perustein Ranskan suuri vallankumous tapahtui, olisiko sen tekijöiden merkitys demokratiakehitykselle ollut vielä suurempi, jos he olisivatkin päättäneet jäädä vielä tutkijankammioihinsa hiomaan tekstejään ja pidättäytyneet nousemasta barrikadeille?
    Riippumatta siitä, kuinka tieteellisesti tasokkain perustein Ranskan suuri vallankumous tapahtui, olisiko sen tekijöiden merkitys demokratiakehitykselle ollut vielä suurempi, jos he olisivatkin päättäneet jäädä vielä tutkijankammioihinsa hiomaan tekstejään ja pidättäytyneet nousemasta barrikadeille?

    Ei, sillä vallankumousta edelsi myös tieteellinen keskustelu vallanjaosta, mutta jos se olisi jäänyt konkretisoitumatta tuolloin, eivät sen keskeiset henkilöt olisi nyt siinä asemassa jossa he nyt ovat.

    Entä olisiko yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden päättämisen sijaan kuitenkin kannattanut tehdä vielä ehkä yksi esiselvitys naisten ja omistamattoman luokan osallistumisedellytyksistä ja vaikka asettaa arvovaltainen työryhmä tekemään toimenpide-esityksiä?

    Ei. Äänioikeuden määrittelykysymyksiä pohdittiin jo yli sata vuotta aiemmin niin äsken mainitun Ranskan vallankumouksen kuin Yhdysvaltojen itsenäistymisen yhteydessä, sekä tieteellisesti että julkisessa keskustelussa, mutta vasta merkittävästi aiempaa laveampi poliittisella päätöksellä sinetöity tulkinta perusoikeuksista muodostui historialliseksi merkkipaaluksi.

    Suurten vallankumousten ajoista on kuljettu jo pitkä matka, eivätkä vallankumoukset enää onneksi tapahdu (sivistysvaltioissa) väkivallan kautta. Murros tapahtuu teknisen ja taloudellisen kehityksen kautta. Digitalisaatio auttaa yhteiskuntia jakamaan niukkoja resursseja aiempaa järkevämmin.

    Verkon aikakaudella se, joka lanseeraa parhaan uuden mobiilisovelluksen tai palvelun, osoittaa myös muutoksen suunnan.

    Valtio on osallistunut kehitykseen uudistamalla esimerkiksi otakantaa.fi:tä niin, että nykyään sekä viranhaltijat että kansalaiset voivat perustaa osallistumishankkeita. Tosin suosiossa kansalaisvaikuttamistyökaluna se häviää vielä esimerkiksi Facebookille 6-0. Miksi valita Otakantaa, kun Facebook on parempi käytettävyydeltään ja kaikki ovat siellä jo valmiiksi?

    Kansalaisaloite.fi sentään osoitti käyttökelpoisuutensa #tahdon2013 -kampanjan kohdalla, mutta sekin vaati vallanpitäjiltä pari torppauskertaa, jotta aloite keräsi julkisuudelta riittävästi momentumia mennäkseen läpi. Toisin sanoen, verkossa käytävä julkinen keskustelu on oikea paikka ja tapa vaikuttaa, mutta vanha valta ei ehkä osaa eikä halua tukea kehitystä.

    Hyvien virallisten demokratiatyökalujen puutteessa kansalaisjärjestöt kehittävät nyt kilvan erilaisia osallistumisalustoja. Erilaisia esimerkkejä ovat

    Kansan muisti -verkkopalvelu
    Kansan muistin koodi on avointa. Kun vielä eduskunnan data olisi samoin, helpottuisi palvelun ylläpito.

    Tämänkaltaista kehitystyötä varmaankin helpottaisi jos erilaisia demokratioiden ja yhteiskuntien lainalaisuuksiin liittyviä tutkimustuloksia olisi tarjolla mahdollisimman käyttökelpoisessa muodossa. Perinteisesti teorioita on kiteytetty niin listojen, kaavioiden kuin taulukoidenkin muotoon.

    Entäpä, jos teoriat muotoiltaisiin ohjelmakoodiksi?

    Tutkimuksen julkaisussa suomen ja englannin lisäksi kielivalikoimassa voisivat olla JavaScript tai C++. Hyvässä ja pahassa tuttujen listojen, kaavioiden ja taulukoiden ohella tutkimus raportoitaisiin ehtolauseina, funktioina ja muuttujina.

    Tutkijat ja sovelluskehittäjät muotoilevat tutkimustulokset palaseksi ohjelmakoodia, joka sopii yhteen ja keskustelee sujuvasti toisten komponenttien kanssa. Yhteensopivuus onnistuu käyttämällä avoimia standardeja rajapintojen ja datan määrittelyiden suhteen.

    Sanomattakin on selvää, että koodi julkaistaan jollakin avoimella lisenssillä, kuten vaikka kaikista tekijänoikeuksista luopuvalla CC0 tai viittauskäytäntöä edellyttävällä AGPL v2 -lisenssillä. Julkaisupaikka voisi hyvin olla vaikkapa organisaation GitHub-repositorio, joka on jälleensijoitus- ja julkaisupaikka avoimelle koodille -sen avulla sovelluskehittäjät löytävät toisensa ja toistensa koodin. Tämänsuuntaista esimerkkiä voi katsoa katsoa rOpenGov-projektista.

    Tutkimustulosten julkaisemisen yhteentoimivana ohjelmakoodina voisi olla jopa yksi tutkimuksen rahoituskriteeri. Kun jokainen politiikan tutkimuksen hanke päättyisi yhden palan lisäämiseen tai päivittämiseen, ei päätöksenteossa tarvitsisi kohdata samoja suurten tietojärjestelmien kehittämiseen liittyviä ongelmia, jotka ovat vaivanneet niin monia muita aloja.

    Mythbusting science and democracy.
    Näin rikotaan myyttejä. Demokratiakin voi kehittyä, kun teorioiden käyttökelpoisuus punnitaan digiajan ehdoin.

    Ja koska pitää tehdä itse niin kuin saarnaa, kokeilin itsekin kirjoittaa hieman koodia. Lukioaikana 15 vuotta sitten tutustuin aihepiiriin harrastuksenomaisesti, ja heti perään nyt alkuvuodesta opettelin ohjelmoinnin alkeita suorittamalla itsenäisesti www-tekniikoiden johdatuskurssin.

    Javascript koodia
    Pieni palaa javascript-koodia, joka mittaa kansalaisten osallistumiskokemuksia. Klikkaamalla päädyt GitHubiin koko koodia lukemaan.

    Tämä koodinpätkä ”simuloi” tutkimuslöydöstä, jonka mukaan kansalaisten subjektiivinen kokemus oman osallistumisen vaikuttavuudesta määrittää, oliko hallinnon tarjoama osallistumismahdollisuus aito vaikuttamismahdollisuus vai näennäisdemokraattista osallistamista. Itse asiassa ei ole tarkoitus, että tutkimushankkeet tuottaisivat välttämättä lainkaan käyttöliittymiä tuloksilleen, sillä se voisi paremminkin olla käytettävyysammattilaisten vastuulla silloin kun yhteiskuntatieteellistä koodia uudelleenkäytetään jossakin varsinaisessa sovelluskehitysprojektissa. Nyt kuitenkin, tein hyvin yksinkertaisen käyttöliittymän (joka sekin vei useamman tunnin, mutta oli lopuksi palkitsevaa) demonstraatiota varten. Tärkeämpää on kuitenkin itse koodin jakaminen ja dokumentointi.

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *