Koskelan torppa ja kissat

    Oli synkkä ja myrskyinen yö, tai sitten ei. Tai ehkä kuvainnollisesti, ja pitkä sellainen. Pariin vuoteen en ollut käynyt yliopistolla kuin muutaman hassun kerran. Opinto-oikeuden mittari raksutti, mutta pistetili jumitti paikallaan.

    Onneksi minulla oli kuitenkin oma Koskelan torppani, kiinnekohta elämässä, jonka vuoksi kieriä sängystä päivittäin ja raivata lisää suota. Minulla oli kissani, joille halusin olla paras mahdollinen kumppani.

    Kalmasilmä-Apsi löytyi pahasti nälkiintyneenä ja silmä tulehtuneena Kiikoisten ABC:ltä.
    Kalmasilmä-Apsi löytyi pahasti nälkiintyneenä ja silmä tulehtuneena Kiikoisten ABC:ltä.

    Kuokin pitkään ja hartaasti aivojeni suolla kissimirmelit koko ajan mielessäin. Aukean kasvaessa alkoi kuitenkin alati kasvava maailmantuska nostaa päätään (ja mieli haikasi kolmatta kissaa). Suomessa hylätään ja lopetetaan turhaan vuosittain noin 20 000 kissaa. Vain murto-osa pelastetuista kissoista haetaan kotiin. Maatiaiskissojen arvostus rämpii edelleen pohjamudissa, ja minä katsoin vierestä. Aaaaarr, pää räjähtää, pakko tehdä jotain!

    Kodittomien kissojen asia vaivasi mieltä koko ajan vain enemmän, ja torpassakin oli jo katto, mutta suossa riitti yhä karmeita kantoja. Uusia ihmisiä, yök. Puhelimessa puhumista, hyi. Mokaamisen mahdollisuus, ennn pysty ei kykene. Eieiei. EI.

    [#!@*%&!#] eukko, nyt loppu! Kuokka käteen ja suolle! Ja niin alkoi väsytystaistelu puolison kanssa. Selitin auliisti kuinka kissahommat auttaisivat kuntoutumisessani, vaikka samalla ajatus kaikesta mahdollisesta kammoittavasta kalvoi mieltä. Enhän minä tarvitsisi sitten enää sitä kauan kaivattua kolmatta kissaakaan, kun meillä olisi hoitokissoja. Sitten kun viimeinkin eräänä huuruisena iltana sain kiskottua myöntävän vastauksen, kirjoitin äkkiä valitsemalleni yhdistykselle postia ja jäin jännityksellä odottamaan kelpuutettaisiinko minut.

    Kirppu Tirppanen, mitä mainioin ensikoti-isäntä.
    Kirppu Tirppanen, mitä mainioin ensikoti-isäntä.

    Parin viikon päästä allekirjoitin ensikotisopimuksen Kisu ry:n kanssa, ja sain ensimmäiset hoitokissani heti seuraavana päivänä. En ollutkaan ihan läpimätä luuseri, joka ei pysty mihinkään. Olin uskaltanut hypätä mukaan johonkin uuteen ja pelottavaan, jossa minun täytyisi kohdata ahdistavia asioita jatkuvasti – kiitos kissojen. Pitkään en kuitenkaan ehtinyt onnistumisen huumassa leijailemaan, kun tuli ensimmäinen pudotus. Ensimmäiset hoitomisseni palautuivat uudesta kodistaan alle kahden vuorokauden jälkeen. Tunsin itseni epäonnistuneeksi, olin [omasta mielestäni] mokannut heti ensimmäisten hoidokkien kanssa. Olin toki iloinen, kun sain ihanan Hipsu-tankin siskoineen takaisin edes hetkeksi, mutta podin syyllisyyttä siitäkin. Jos joku hoitokissoista joskus jäisi meille, sen pitäisi olla arka raukka, jota kukaan ei huoli, eikä kaikkien rakastama pieni Pipsiäinen.

    5-viikkoisena metsästä pelastettu Rosi kylpytakin taskussa.
    5-viikkoisena metsästä pelastettu Rosi kylpytakin taskussa.

    Ensimmäisinä kuukausina opin paljon ja sain kokea mielettömästi, niin hyvässä kuin pahassakin. Sain kasvattaa surkeita rääpäleitä viisiviikkoisista lähtien, löytää palleroille mahtavia koteja ja katsoa miten hienosti omat kissani olivat uusien tulokkaiden kanssa. Toisaalta jouduin myös luopumaan uudestaan Hipsusta, pelkäämään sen hengen edestä eläinlääkärin virheiden takia ja kestämään välillä pahimmillaan 13-päisen kissalauman (10 pentua + useilla krooninen ripuli, voitte kuvitella) mellastuksen. Eteen tuli myös se pahin, yksi pieni nykerö kuoli käsiini.

    Armollisuus itseäni kohtaan ei ole ikinä kuulunut vahvuuksiini, etenkään silloin, kun muille aiheutuu harmia, joka ehkäkentiesmahdollisesti voi johtua toiminnastani. Tunsin tappaneeni pienen Konnapastillin omalla huolimattomuudellani, vaikka kyse oli synnynnäisestä viasta, jolle en olisi voinut mitään. Vastuullani oli kuitenkin vielä 12 muuta tirppaa, enkä voinut jäädä märehtimään sängyn pohjalle lamaantuneena. Tiesin riskit ensikodiksi ryhtyessäni ja olin ne hyväksynyt, mutta ensikotivastaavan tuki oli siltikin tärkeää. Vaikka kukaan ei niitä kantoja puolestani nosta tai suota raivaa, voi apukäsiä huolia heinäntekoon. Tässäkin piti päästä vain yli itsestäni ja keskittyä siihen minkä vuoksi hommaan aloin. Muista torppa ja katso eteenpäin.

    Konnapastilli menehtyi 10 viikon ikäisenä synnynnäiseen sydänvikaan. Konniksella olisi ollut jo uusi koti odottamassa.
    Konnapastilli menehtyi 10 viikon ikäisenä synnynnäiseen sydänvikaan. Konniksella olisi ollut jo uusi koti odottamassa.

    Ensimmäisten kuukausien jälkeen halusin ja sain yhdistyksestä myös muita hommia ensikoteilun lisäksi. Aloin tiedottajaksi ja avasin ensikotiblogin (joka tosin viettää nyt hieman hiljaiseloa). Olen ollut mukana kalenteriprojekteissa ja ties missä muussa. Nykyisin istun hallituksessa sihteerinä ja vartioin kissapampuloiden rahakirstua, ensikoteilun ohella. (30. hoitolaiseni koittaa tulla kirjoittamaan terveisiä.) Minä, joka en huonoimmillani pystynyt edes poistumaan kotoa.

    Tötön kanssa Rescuekatti-näyttelyssä.
    Tötön kanssa Kisun ja Pirokin yhteistyönä järjestämässä Rescuekatti-näyttelyssä.

    Kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus ja omat voimavarat. Itselläni meinasi syksyllä iskeä pieni pöön autti, kun ”jos mä nyt vielä tän kissan otan ja ton homman”. Onneksi kuitenkin olen oppinut rajoistani jo sen verran, että osasin hiljentää vauhtia ennen kuin oli liian myöhäistä. Vaikeaa se kyllä oli.

    Älä siis ole Jussi ja raada itseäsi hajalle, et auta sillä ketään tai mitään.

    Kissabisnekset ovat edesauttaneet paranemisprosessiani todella paljon. On paljon helpompi tehdä asioille jotain, kun on se oma Koskela vaatimassa. Teen jotain itselleni tärkeiden asioiden eteen, minulla on merkitystä. Se on aika villi tunne se. Kissojen vuoksi uskaltauduin rattiin ensimmäistä kertaa vuosiin. Kissojen ansiosta pystyn taas opiskelemaan (aika vähän, mutta kuitenkin), enkä enää eristäydy muusta maailmasta hinnalla millä hyvänsä. Minulla on jopa uusia kavereita. Kissabisnesten ansiosta minulla on nyt neljä omaa kissaa (oho), joista yksi on kuin onkin Hipsu-pipsiäinen.

    Pipsiäisen kanssa ulkoilemassa kesällä 2014.
    Pipsiäisen kanssa ulkoilemassa kesällä 2014.

    Tämän vuodatuksen tarkoituksena oli kertoa, että mielekäs harrastus auttaa oikeasti jaksamaan ja eteenpäin.

    Löydä oma Koskelan torppasi.

     

    P.S. Täältä pääset katsomaan kotia kaipaavia kissimirmeleitä, jos vaikka kissakuume yllättäisi. Klik klik!

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *