Boomin puheenjohtajan viikko, osa 2: Kiirettä ja siipiä

    Syksyn ohjelma kiristää Boomin puheenjohtajan aikataulua kovasti, sillä mahtavien smurffiviikkojen jälkeen pitää palata arkeen ja varsinkin kokoustamisen pariin. Erilaiset liitot ja muut vaikuttamistahot valmistautuvat tärkeisiin syyskokouksiin ja lisäksi on tärkeää olla mukana kaikenlaisissa tulevaisuuslinjailuissa. Tässä mainittujen juttujen lisäksi jatkuvasti hoidettavana on kaikenlaista juoksevaa asiaa. Listaan tähän kuitenkin niitä juttuja, jotka puheenjohtajan toiminnasta eivät kovin hyvin pitkälle ulospäin näyttäydy. Tässä pestissä saa pakaroitaan kuluttaa kokouspenkissä aivan riittävästi, mutta se touhu vetää mukaan kuin itsestään. Onneksi tarjolla on lähes joka päivälle myös ”oikeaa” tekemistä Boomin aktiivisen toiminnan ansiosta.

    Sunnuntai 14.9.

    Viikko alkoi sunnuntailla. Smurffiviikkojen jälkeen kunnon yöunet tulivat tarpeeseen. Päivällä onnistuin hoitamaan hieman koulujuttuja, mutta tärkeimpänä oli esityslistan tekeminen illan hallituksen kokoukseen. Kokouksessa purimme smurffiviikkojen onnistumiset ja kehityskohteet, linjasimme tulevaa asiaviikkoa sekä muuta syksyn ohjelmaa. Lisäksi tilahankkeen vaatimat toimenpiteet olivat kestokohteena asialistalla.

    Junassa hommat hoituvat
    Maanantai – junassa hommat hoituvat

    Maanantai 15.9.

    Aamulla pienten junasähläyksien jälkeen kohti Helsinkiä. Ensin ohjelmassa oli kyltereiden Pre-Syl, eli Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokoukseen valmistautumista. Iltapäivä vierähti Suomen Ekonomien (SEFE) toimistolla henkilökunnan kanssa jutustellen ja illalla edessä oli vielä Sefen opiskelijaverkoston kokous. Junamatkoilla kaikenlaiset rästihommat hoituvat tehokkaasti kun häiriötekijöitä (lue: pleikkarimahdollisuutta) ei ole tarjolla. 12-tuntinen matkapäivä pisti todella väsyttämään smurffiviikkojen vielä painaessa.

    Tiistai 16.9.

    Kevyt päivä luennon ja kouluhommien merkeissä. Iltapäivästä pidimme nopean kokouksen Appron ohjausryhmän kokouksen Joonaksen ja Topin kanssa tuleviin lipunmyynteihin liittyen.

    Keskiviikko 17.9.

    Jälleen luennolla ja lisäksi oikein kandiseminaarissa! Pitkin päivää sai vastailla pieneen paskamyrskyyn Appron lipputilanteen osalta, mutta pitämällä pään kylmänä siitäkin selvittiin. Illalla vielä mielenkiintoinen Tamyn edarin kokous ja siihen päälle tietenkin lisää linjailua edarikaljojen muodossa.

    Torstai 18.9.

    Laskentatoimen harkkojen jälkeen pari tuntia Bolassa, missä Appron lipunmyynneistä syntynyt kohu aiheutti jälleen kokoustamisen aihetta. Väliin vielä nopeat änärit ja luennolle. Illalla piipahdin Bolassa maisteriopiskelijoiden illassa. Lisäksi linjasin tilavastaava-Juhan kanssa pitkään remontin seuraavia vaiheita.

    Perjantai - muut puheenjohtajat ovat tärkeä voimavara
    Perjantai – muut puheenjohtajat ovat tärkeä voimavara

    Perjantai 19.9.

    Aamulla hyppäsin jälleen Helsingin junaan. Ensimmäisenä ohjelmassa oli kylteripuheenjohtajaverkoston(kpv) kokous Pasilassa. Listalla isoina asioina olivat kylteribrändin kohottaminen osana Sefen brändiuudistusta, uudistuvat koulutuspoliittiset suuntaviivat sekä eri kylteriyhteisöjen alumnitoiminta. Illalla siirryimme Haikon Kartanoon jatkamaan Sefen puheenjohtajapäivien merkeissä. Kylteripuheenjohtajaverkosto on stressaavassa puheenjohtajan pestissä äärimmäisen tärkeä, sillä kokemuksia ja omia fiiliksiään pääsee jakamaan porukalle, joka tietää parhaiten mistä on kyse.

    Sunnuntai - siivet ja hyvä seura pelastavat pahalta ololta
    Sunnuntai – siivet ja hyvä seura pelastavat pahalta ololta

    Lauantai-Sunnuntai 20. – 21.9.

    Lauantain sujui tiukasti kokoustamisen merkeissä. Kylterit näyttivät ekonomeille mallia käyttämällä fiksuja puheenvuoroja ja vieden monia asioita eteenpäin. Juhlaillallisella linjasin tiukasti ekonomipäättäjien kanssa ja kylterien omat jatkot jatkuivat aina aamuseitsemään asti. Jatkoillakaan emme voineet välttyä tiukalta asialta vaan koulutuspolitiikka oli edelleen pääaiheena. Sunnuntaina palauduimme tiukasta viikonlopusta odottamalla junaa Raxin buffet-pöydän ääressä. Kotona Tampereella odotti lämmin vastaanotto kavereiden, siipien sekä leffan merkeissä. Iltayhdeksältä hoidin vielä kokouksen Boomin alumnivastaavien kanssa suunnitellen marraskuun alumnitapahtumaa. Rankka, mutta silmiä avaava viikko oli takana.

    Teksti: Lauri Linnainmaa
    Kuvat: Boomi ry

     

     

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *