Ensimetrin ideakilpailu nuorille

    Oletko 15–25 -vuotias ideanikkari, ja bisnesvainuakin löytyy? Käy voittamassa kilpailu!

    Uusia yrittäjiä tukeva ja neuvova uusyrityskeskus Ensimetri järjestää tänäkin vuonna perinteisen Ideakilpailun. Kisan tarkoituksena on löytää uusia bisnesideoita ja suunnata huomio nuoriin, mahdollisesti tuleviin yrittäjiin.

    Ensimetrin kehittämispäällikkö Kaj Heiniö on ollut Ideakilpailun raadissa mukana useita vuosia. Hän toivoo myös yliopisto-opiskelijoiden osanottoa kisaan:

    – Yliopisto-opiskelijan kannattaa lähettää bisnesideansa kilpailuun mukaan, koska siten hän voi saada maksutta apua, neuvoja ja vinkkejä oman liikeideansa kehittämiseen Ensimetrin asiantuntijaverkostolta. Yrittäjän päivän pääjuhlassa 5.9.2012 Tampere-talossa julkistetaan Nuorten Ideakilpailun voittajat, joten kunnian lisäksi on luvassa myös mainetta. Voittajista on myös usein kerrottu paikallisissa medioissa. Lisäksi myös rahallinen palkinto on monille motivoiva tekijä.

    Kilpailun pääpalkinto on 400 euroa riihikuivaa käteistä, eivätkä hopealle tai pronssille sijoittuneetkaan jää nuolemaan näppejään: toiseksi tullut saa 250 euroa ja kolmas 150 euroa. Osallistuminen on helppoa: lähetä sähköpostitse vapaamuotoinen kuvaus valmiista tai kehitteillä olevasta bisnesideastasi Ensimetrin Miina Makkoselle 10.8.2012 mennessä ja nosta peukut pystyyn voiton puolesta. 400 eurolla tarjoaa voittomaljat kavereillekin!

    Lisätietoa ideakilpailusta löytyy Ensimetrin nettisivuilta

    Teksti Niina Hakala
    Kuva FreeDigitalPhotos.net

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *