Opiskeluajat – yksi ongelma, monta syytä

    Mikko Aaltonen
    Mikko Aaltonen

    2000-luvulla arkikieleemme ovat ujuttautuneet sellaiset termit kuin ”kestävyysvaje”, ”suuret ikäluokat”, ”eläkepommi”, ”työvoimapula” ja ”työurien pidentäminen”. Keskustelu toimista työurien pidentämiseksi alkoi jo Matti Vanhasen II/Mari Kiviniemen hallituksen aikana, ja työurien pidentäminen on kirjattu myös Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan. Yhtenä tärkeänä keinona työurien pidentämisessä on hallitusohjelmaan kirjattu tavoite opiskeluaikojen lyhentämisestä.

    Tavoitetta opiskeluaikojen lyhentämisestä on toistettu niin usein, että siitä on tullut eräänlainen kaikenkattava mantra julkisessa keskustelussa. Samalla ajatuksesta, että suomalaiset opiskelevat liian pitkään ja hitaasti, on tullut eräänlainen valtakunnan totuus. Tämä oletus perustuu lähinnä kahteen faktaan: Suomessa keskimääräinen valmistumisikä korkea-asteen koulutuksesta on 28 vuotta, joka on OECD-maiden kolmanneksi korkein. Toiseksi, vuoden 2005 yliopistolain uudistuksessa alemman korkeakoulututkinnon tavoitteelliseksi suorittamisajaksi määritettiin 3 vuotta ja ylemmän 5 vuotta. Tähän läpäisyasteeseen yltää vain hieman alta puolet . Molemmat faktat perustuvat vahvasti pelkästään tilastointiin ja täten tarjoavat vain yhteenvetoa, jonka jokainen voi tulkita haluamallaan tavalla. Yksinkertaisimmalta tuntuva selitys olisi tietysti, että suomalaiset opiskelijat olisivat poikkeuksellisen laiskoja, saamattomia tai mukavuudenhaluisia, mutta kelpaako se vain yksipuoliseksi selitykseksi tähän?

    Asiaa voi tarkastella useammasta näkökulmasta. Ensinnäkin opiskeluaika ei ole mikään muusta elämästä erillinen faasi, vaan opiskelijaelämä on elämää siinä missä muukin elämä. Myös opiskelija voi sairastua, joutua onnettomuuteen, saada elämänsä tilaisuuden, huomata ettei luultu elämänkumppani olekaan se oikea tai saada surua lähipiiriinsä. Ylipäänsä hän voi joutua tilanteeseen, jossa opiskelu ja opintojen eteneminen ei ole päällimmäisenä mielessä. (Opiskelijankaan) elämä ei aina mene täysin suunnitelmien mukaan. Opiskelu ei myöskään kuulu vain yhteen elämänvaiheeseen, vaan ihminen voi halutessaan opiskella ja valmistua myös vanhemmalla iällä, jolloin tämä myös vääristää valmistumistilastoa.

    Suomessa on miehille yleinen asevelvollisuus. Tuon velvollisuuden suorittamisikä on 18–29-vuotta, joten se osuu samaan elämänvaiheeseen, kuin korkeakoulututkinnon suorittamisaika yleisesti. Suoritti henkilö asevelvollisuuden tavalla tai toisella, se yleensä näkyy tilastoissa joko korkeana opintojen aloittamisikänä, pidentyneenä opiskeluaikana tai korkeampana valmistumisikänä. Asevelvollisuuden suorittaminen voi pidentää opiskeluaikaa kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen ja tämän elämänvaiheen vaikutus ei näy koulutustilastoissa.

    On myös hyvä huomata, että poiketen useista muista Keski-Euroopan maista, Suomessa tavoitteellisena tutkintona on ylempi korkeakoulututkinto, asiantuntijatason maisteritutkinto, jonka suorittaminen vaatii tieteellisen tutkielman kirjoittamista (Master of Arts). Monessa muussa Euroopan maassa (esim. Ranska, Italia, Tšekki) taas yleisenä tutkintona on alempi, Bachelor-tason tutkinto, josta halutessaan voi harjaantua jatko-opintoihin. Monissa Keski-Euroopan maissa myös kansalaisen koulupolku alkaa 3–5-vuotiaana, kun se Suomessa alkaa vasta 7-vuotiaana.

    On myös kovin virheellistä olettaa että tutkinnon suoritettuaan opiskelija siirtyy työelämään, sillä monen opiskelijan työura alkaa jo opintojen aikana. Kesätyöt, opiskelun ohella tehdyt työt ja luottamustoimet edistävät kaikki opiskeluajan jälkeistä työllistymistä ja kerryttävät opintojen jälkeisen työllistymisen kannalta arvokasta työkokemusta. Huomionarvoista on myös, että Suomessa mennään tutkinnon suorittamisen jälkeen vaativiinkin työtehtäviin ja suomalaisilla työttömyysjakso valmistumisen jälkeen on yleensä verraten lyhyt.

    Opiskeluaikojen lyhentämiseen tuskin on mitään yhtä ainoaa, kaikenkattavaa keinoa. Olisi kuitenkin toivottavaa, että pohdittaessa keinoja tähän voitaisiin nähdä tilastojen taakse ja katsoa ongelmaa monelta muulta kannalta kuin pelkästään mekaanisena opiskeluajan keston ja valmistumisiän alentamisena. Lisäksi on huomioitava, että yliopistolla on tutkimuksen ja opetuksen lisäksi kolmas tehtävä, kasvatus. Kasvaminen on asia, jota ei voi nopeuttaa lainsäädännöllä tai ketään ei voi sanktion uhalla määrätä kasvamaan nopeammin.

    Mikko Aaltonen

      Kommentoi

      Ota kantaa! Pysy kuitenkin asiassa ja muista hyvät tavat. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *