Kuukausi: tammikuu 2013

Ruuan ja etiikan nälkä!

Ruuassa kiteytyy useita arkipäivän politiikkaan kietoutuvia seikkoja: työntekijöiden ja eläinten oikeudettomuus, maatalouden öljyriippuvuus, epäreilu kauppa, maataloustukiaiset, Possupedian ja Maito ja terveys Ry:n tukeminen verorahoilla, ylikalastus, eroosio, ruuan hinta, työllisyys, torjunta-ainejäämät… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokaisen on pakko syödä, vaikka vastustaisi kulutusta ja olisi sen muuten minimoinut. Mitä siis lautaselle? Kaikkein eettisintä olisi syödä itse kasvatettua ja kerättyä vegaanista ruokaa ja… Read more →

”Löysimme roskiksesta bostonkakut kauniissa pakkauksissa”

Ilmaisen ruuan etsiminen roskiksista eli dyykkaaminen ei ole likaista ja epämiellyttävää, jos sen tekee oikein. Vaasalaisen Jussi Koirasen on joskus hankala motivoida itseään dyykkaamaan, jos hän on jo päivällä käynyt kaupassa. Mutta silloin kun hän lähtee kierrokselle, hän yleensä löytää käyttökelpoista ruokaa. – Aika usein löytyy jotain pientä herkkua vihannesten ja valmisruokien lisäksi. Nykyään tarkistan myös mielenkiinnolla roskalavoja käyttökelpoisen tavaran… Read more →

Ensimmäinen TEDx-tapahtuma – uusia ideoita ja imagon kohentamista

Mistä TED-ilmiössä on kyse? Tampereen yliopiston kasvatustieteiden opiskelijat järjestivät marraskuun lopussa Tampereen yliopiston ensimmäisen TEDx-tapahtuman. Siellä kuultiin innostavia näkemyksiä kasvatus- ja koulutusalan ajankohtaisiin haasteisiin liittyen. Tapahtuma oli kaikille avoin, mutta erityisesti kasvatusalan opiskelijoille ja henkilökunnalle suunnattu. TEDx TampereED  pohjautuu laajan suosion saavuttaneeseen 28-vuotiaaseen TED-formaattiin, jonka ideana on tuoda eri alojen parhaita puhujia samoihin tapahtumiin jakamaan levittämisen arvoisia ideoitaan maailmalle. Puhujat… Read more →