Kategoria: Kampuselämää

Päivä yliopistolla yhden opiskelijan silmin

Tampereen yliopistossa opiskelee 15 000 tutkinto-opiskelijaa. Jokaisen 15 000 opiskelijan opintopolku on aivan erilainen verrattuna toiseen opiskelijaan, niin myös päivätkin yliopistolla. On siis vaikea kuvailla yhtä tyypillistä päivää yliopistolla, sillä päivän kulku vaihtelee päivittäin. Alkuviikosta ei välttämättä ole ollenkaan luentoja, kun taas loppuviikko on täynnä niitä. Jollakin voi olla kaksi luentoa päivittäin, kun toisella ei ole yhtäkään. Tässä kuitenkin minun… Read more →

Yhtä monta vappua kuin juhlijaa

  Vappuna Tampere täyttyy valkohattuisesta kansasta, ilmapalloista ja poksahdellen tyhjenevistä skumppapulloista. Monen korkeakouluopiskelijan vappuun kuuluu paljon muutakin kuin vapunpäivän piknik, tippaleivän murustaminen ja valkolakin vuosittainen ulkoilutus. Jokaisella yliopistolla ja peräti ainejärjestöllä on omat vappuperinteensä. Iida Jäykkä kertoo, millaiseksi Tampereen kauppatieteilijöiden ainejärjestön Boomi ry:n vappu on muodostumassa, Ilkka Haapala avartaa käsityksiämme siitä, mitä tulevat lääkärit puuhaavat toukokuun vaihteessa ja Juho Vähätalo… Read more →

Kiitos ja anteeksi Teema

Kirjallisuuskahvivastaava kuulostaa kutkuttavan hienolta. Samoin Teema ry:n hallitukseen kuuluminen. Se varmasti näyttää hyvältä CV:ssä. Teema on kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö. Koska kirjallisuudenopiskelijana minulla on kokemusta vain siitä, kirjoitan Teemasta. Varmasti muutkin ainejärjestöt kuitenkin tekevät samankaltaista työtä, minulla ei vain ole siitä kokemusta.   Todellisuudessa olen ollut hallitustehtävissäni hävettävän laiska. Olin aktiivisempi kokouksiin osallistuja silloin kun en kuulunut hallitukseen, nyt huomaan että aina… Read more →

Kurkistus Opiskelijablogiin

Haluaisitko kirjoittaa blogia, mutta oman blogin perustaminen ei tunnu omalle jutulle (ainakaan vielä)? Haluaisitko saada kokemusta verkkojulkaisemisesta? Haluaisitko päästä kirjoittamaan sinulle mieluisista aiheista tai kokeilemaan uusia asioita, esimerkiksi videopostauksen tai radio-ohjelman tekoa? Kelpaisivatko viisi opintopistettä? Jos vastasit edeltäviin kysymyksiin myöntävästi, lue alla oleva kurssikurkistus ja hae Opiskelijablogin kirjoittajaksi!   Opiskelijablogia kirjoitetaan Pressiklubi-nimisen kurssin alaisuudessa (laajuus 5op) ja se on tarkoitettu kaikille bloggaamisesta… Read more →

Vegaaninen valinta

Vegaaninen elämäntapa puhuttaa yhä enemmän ihmisiä näinä päivinä. Itse olen ollut eläinoikeussyistä kasvissyöjä 9 vuotta, mutta pitkään aikaan en uskaltanut ottaa askelta vegaaniseen suuntaan. Se tuntui haasteelliselta ja jotenkin liian radikaalilta.   Olin tottunut juustoihin ja kananmuniin ja ajattelin, etten jaksa katsoa tuoteselosteita kaikesta. Ajattelin, etten voi luopua juustosta, se on liian hyvää. Silti ajatus pyöri päässäni pitkään ja koin… Read more →

Mitä Aatemarkkinoista jäi käteen?

  Näin aatemarkkinoiden jälkeen, on ehkä paikallaan pohtia mitä tällainen tapahtuma voi tarjota ja opettaa opiskelijalle? Ainakin yksi asia on varmaa, aatemarkkinat ovat kätevä tapa saada makean nälkä hetkeksi talttumaan (tai vatsanpuruja). Melkein jokaisella tiskillä oli nimittäin tarjolla vähintäänkin karkkia, mutta joillakin myös isompaa purtavaa kuten vegaanisia mokkapaloja, keksejä, muffinseja, proteiinijuomia sekä kahvia ja teetä. Aatemarkkinoilla oli esillä monipuolisesti erilaisia… Read more →

Boomin puheenjohtajan viikko, osa 2: Kiirettä ja siipiä

Syksyn ohjelma kiristää Boomin puheenjohtajan aikataulua kovasti, sillä mahtavien smurffiviikkojen jälkeen pitää palata arkeen ja varsinkin kokoustamisen pariin. Erilaiset liitot ja muut vaikuttamistahot valmistautuvat tärkeisiin syyskokouksiin ja lisäksi on tärkeää olla mukana kaikenlaisissa tulevaisuuslinjailuissa. Tässä mainittujen juttujen lisäksi jatkuvasti hoidettavana on kaikenlaista juoksevaa asiaa. Listaan tähän kuitenkin niitä juttuja, jotka puheenjohtajan toiminnasta eivät kovin hyvin pitkälle ulospäin näyttäydy. Tässä pestissä… Read more →

Tommi Eskola

Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli ravisteli vuosi sitten lukuvuoden avajaispuheessaan Tampereen korkeakoulukenttää visioimalla uutta Tampereen yliopistoa, joka yhdistäisi yliopiston ja teknillisen yliopiston. Hollin mukaan ”päällekkäisyyksiä ei juuri ole, mutta synergiaetuja kyllä”. Uusi, yhteinen yliopisto olisi kyvykäs haastamaan Aalto-yliopiston ja nousemaan ”maakuntayliopistojen” ykköseksi.Read more

Boomin puheenjohtajan viikko, osa 1: Fuksiviikkojen loppuhuipennus

Ainejärjestön puheenjohtajana toimiminen on antoisimpia asioita, mitä opiskeluvuosina voi tehdä. Järjestötoimintaan lähteminen tarjoaa uskomattomia elämyksiä, uusi kavereita ja unohtumattomia hetkiä. Lisäksi järjestötoiminta valmentaa hyvin kohti tulevaa työelämää. Se opettaa organisointikykyjä, johtamistaitoja, vastuunkantoa sekä erityisesti puheenjohtajan tehtävässä stressinhallintaa ja venymiskykyä. Pyrin tällä kahden blogitekstin juttusarjalla kuvamaan, mitä ainejärjestötoiminta parhaimmillaan pitää sisällään ja mihin kaikkeen pääsee mukaan heittäytymällä ainutlaatuiseen mahdollisuuteen. Toivottavasti tekstit… Read more →

Salikärpäsen puremat

Juuri julkaistun Korkeakoululiikunnan barometrin mukaan opiskelijoiden liikuntamahdollisuudet vaihtelevat rajusti ja vain kolmasosa opiskelijoista liikkuu hyvinvointinsa kannalta riittävästi. Tampereen korkeakouluissa ongelma onkin ollut jo tiedossa, ja sen ratkaisemiseksi TaY:n, TTY:n ja TAMK:in liikuntapalvelut yhdistivät voimansa viime syksynä muodosten Unipoli Sportin. Unipoli Sportin kyselyn mukaan opiskelijat ovat ottaneet Tampereen korkeakoululiikunnan keskittymän vastaan positiivisin mielin. Erityisesti on kiitelty ryhmäliikuntatuntitarjonnan laajuutta ja liikuntamaksun armollisuutta… Read more →