Raimo Muurinen

Olen ylivuotinen valtio-opin opiskelija ja avoimen yhteiskunnan kehittäjä. Työni ja mielenkiintoni ovat kohdistuneet viime vuosina avoimeen dataan, avoimeen demokratiaan ja osallistuvaan budjetointiin. Tutkin gradussani päätöksenteon avoimuutta. Toimin Open Knowledge Finlandissa sekä teen projekteja yritykseni, Avanto insightin kautta.

Hallitusneuvottelut kynän ja paperin voimalla.

Koodaava politiikan tutkija saattaisi oikeasti vaikuttaa

Digitalisaatio on muuttanut kaikki elämän ja yhteiskunnan osa-alueet paitsi vallankäytön. Lääketiede on kehittänyt ihmisille asennettavia tekokäsiä, autot ovat oppineet ajamaan itse itseään ja sosiaalinen elämä kumppanin etsintää myöten on siirtynyt kännykän ruudulle. Globalisaatio taas on pakottanut taloutemme rakenteet uusiutumaan, kun toimiala toisensa jälkeen on keksinyt itsensä uusiksi pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa.

Päivittymisen sijaan demokratian ja vallan kovan ytimen toiminta säilyvät muuttumattomina. Tieteellinen tutkimus ja hallinnon selvitysryhmät ovat vain seuranneet vierestä synnyttäen tuhansia, ehkä jopa lukemattomia sivuja paperia.

Hallitusneuvottelut kynän ja paperin voimalla.

Ja niin yhä hallitusneuvotteluissa maan tulevaisuutta hahmotellaan kynällä ja paperilla. Osalla neuvottelijoista sentään näkyy uutiskuvissa olevan jo kannettavat tietokoneet mukana, mutta maan politiikan suunnanmäärittämiseen ei verkko-ajan demokratia-alustoja hyödynnetä.

Joskus kyllä kansalaisia osallistetaan valmiiksi tehtyjen suurten päätösten yksityiskohtiin liittyvissä toisarvoisissa kysymyksissä, mutta oikeat vallankäyttäjät pysyvät erillään niistä prosesseista, koska suljettujen ovien takana hahmotellaan pienessä piirissä jo seuraavia isoja linjoja.

Miksei politiikan tutkimus ole tehnyt digitalisaation aikana sellaisia konkreettistia ehdotuksia, jotka olisivat päivittäneet demokratian toiminnan tähän päivään?

Valitettavan usein tutkijoiden suusta kuulee puheenvuoroja, joiden mukaan (yhteiskuntatieteellisen) tutkimuksen ei kuulu pyrkiä vaikuttavuuteen, vaan tarjoamaan objektiivista tietoa. Tavoite objektiviisuudesta on kuitenkin aika lailla mahdoton tehtävä, sillä jo näkökulma- ja käsitevalinnat ovat arvovalintoja. Kunnianhimoisempaa olisi pyrkiä samaan aikaan tieteeliseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, käy ilmi Aikalaisen jutussa Reetta Muhosen ja Hanna-Mari Puuskan teoksesta “Tutkimuksen kansallinen vaikuttavuus”.

Panostamalla myötäsukaisen näennäiskriittiseen edustuksellisen demokratian tutkimukseen, kuten vaikkapa vaalitutkimukseen, tarkoittaa enemmän ongelmallisen järjestelmän legitimointia kuin parempien vaihtoehtojen etsimistä. Edustuksellista demokratiaa kuvataan eri teorioissa eliitti-, yleisö- ja kartellidemokratiaksi, eivätkä siitä riippuvaiset paremmasta välitäkään. Erilaisia, edustuksellisuutta demokraattisempia vaihtoehtoja olisi -teoriassa- tarjolla, mutta konkretia jää puolitiehen.

JFK ja Apollo-puhe

Mitäpä, jos suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ottaisivat mallia John F. Kennedyn teeseistä avaruuskilvan loppukirin avauspuheesta? “Me valitsemme mennä kuuhun. Me valitsemme mennä kuuhun tällä vuosikymmenellä.. ei, koska se on helppoa, vaan koska se on vaikeaa, koska tämä päämäärä palvelee parhaimpien taitojemme ja voimien järjestämiseksi ja mittaamiseksi, koska haluamme hyväksyä sen haasteen, emmekä halua lykätä sitä, ja haluamme voittaa sen [kilpajuoksun].”

Kuvitellaanpa, että suomalaiset politiikan tutkijat ja demokratian kehittämisen parissa työskentelevät virkamiehet ottaisivat mallia JFK:sta ja hieman yksinkertaistaisivat tavoitteitaan julistamalla:

“Me valitsemme uudistaa demokratiaa käänteentekevällä tavalla vuosikymmenen kuluessa.”

Otetaan kaksi yksinkertaista vertailuparia.

Riippumatta siitä, kuinka tieteellisesti tasokkain perustein Ranskan suuri vallankumous tapahtui, olisiko sen tekijöiden merkitys demokratiakehitykselle ollut vielä suurempi, jos he olisivatkin päättäneet jäädä vielä tutkijankammioihinsa hiomaan tekstejään ja pidättäytyneet nousemasta barrikadeille?

Riippumatta siitä, kuinka tieteellisesti tasokkain perustein Ranskan suuri vallankumous tapahtui, olisiko sen tekijöiden merkitys demokratiakehitykselle ollut vielä suurempi, jos he olisivatkin päättäneet jäädä vielä tutkijankammioihinsa hiomaan tekstejään ja pidättäytyneet nousemasta barrikadeille?

Ei, sillä vallankumousta edelsi myös tieteellinen keskustelu vallanjaosta, mutta jos se olisi jäänyt konkretisoitumatta tuolloin, eivät sen keskeiset henkilöt olisi nyt siinä asemassa jossa he nyt ovat.

Entä olisiko yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden päättämisen sijaan kuitenkin kannattanut tehdä vielä ehkä yksi esiselvitys naisten ja omistamattoman luokan osallistumisedellytyksistä ja vaikka asettaa arvovaltainen työryhmä tekemään toimenpide-esityksiä?

Ei. Äänioikeuden määrittelykysymyksiä pohdittiin jo yli sata vuotta aiemmin niin äsken mainitun Ranskan vallankumouksen kuin Yhdysvaltojen itsenäistymisen yhteydessä, sekä tieteellisesti että julkisessa keskustelussa, mutta vasta merkittävästi aiempaa laveampi poliittisella päätöksellä sinetöity tulkinta perusoikeuksista muodostui historialliseksi merkkipaaluksi.

Suurten vallankumousten ajoista on kuljettu jo pitkä matka, eivätkä vallankumoukset enää onneksi tapahdu (sivistysvaltioissa) väkivallan kautta. Murros tapahtuu teknisen ja taloudellisen kehityksen kautta. Digitalisaatio auttaa yhteiskuntia jakamaan niukkoja resursseja aiempaa järkevämmin.

Verkon aikakaudella se, joka lanseeraa parhaan uuden mobiilisovelluksen tai palvelun, osoittaa myös muutoksen suunnan.

Valtio on osallistunut kehitykseen uudistamalla esimerkiksi otakantaa.fi:tä niin, että nykyään sekä viranhaltijat että kansalaiset voivat perustaa osallistumishankkeita. Tosin suosiossa kansalaisvaikuttamistyökaluna se häviää vielä esimerkiksi Facebookille 6-0. Miksi valita Otakantaa, kun Facebook on parempi käytettävyydeltään ja kaikki ovat siellä jo valmiiksi?

Kansalaisaloite.fi sentään osoitti käyttökelpoisuutensa #tahdon2013 -kampanjan kohdalla, mutta sekin vaati vallanpitäjiltä pari torppauskertaa, jotta aloite keräsi julkisuudelta riittävästi momentumia mennäkseen läpi. Toisin sanoen, verkossa käytävä julkinen keskustelu on oikea paikka ja tapa vaikuttaa, mutta vanha valta ei ehkä osaa eikä halua tukea kehitystä.

Hyvien virallisten demokratiatyökalujen puutteessa kansalaisjärjestöt kehittävät nyt kilvan erilaisia osallistumisalustoja. Erilaisia esimerkkejä ovat

Kansan muisti -verkkopalvelu

Kansan muistin koodi on avointa. Kun vielä eduskunnan data olisi samoin, helpottuisi palvelun ylläpito.

Tämänkaltaista kehitystyötä varmaankin helpottaisi jos erilaisia demokratioiden ja yhteiskuntien lainalaisuuksiin liittyviä tutkimustuloksia olisi tarjolla mahdollisimman käyttökelpoisessa muodossa. Perinteisesti teorioita on kiteytetty niin listojen, kaavioiden kuin taulukoidenkin muotoon.

Entäpä, jos teoriat muotoiltaisiin ohjelmakoodiksi?

Tutkimuksen julkaisussa suomen ja englannin lisäksi kielivalikoimassa voisivat olla JavaScript tai C++. Hyvässä ja pahassa tuttujen listojen, kaavioiden ja taulukoiden ohella tutkimus raportoitaisiin ehtolauseina, funktioina ja muuttujina.

Tutkijat ja sovelluskehittäjät muotoilevat tutkimustulokset palaseksi ohjelmakoodia, joka sopii yhteen ja keskustelee sujuvasti toisten komponenttien kanssa. Yhteensopivuus onnistuu käyttämällä avoimia standardeja rajapintojen ja datan määrittelyiden suhteen.

Sanomattakin on selvää, että koodi julkaistaan jollakin avoimella lisenssillä, kuten vaikka kaikista tekijänoikeuksista luopuvalla CC0 tai viittauskäytäntöä edellyttävällä AGPL v2 -lisenssillä. Julkaisupaikka voisi hyvin olla vaikkapa organisaation GitHub-repositorio, joka on jälleensijoitus- ja julkaisupaikka avoimelle koodille -sen avulla sovelluskehittäjät löytävät toisensa ja toistensa koodin. Tämänsuuntaista esimerkkiä voi katsoa katsoa rOpenGov-projektista.

Tutkimustulosten julkaisemisen yhteentoimivana ohjelmakoodina voisi olla jopa yksi tutkimuksen rahoituskriteeri. Kun jokainen politiikan tutkimuksen hanke päättyisi yhden palan lisäämiseen tai päivittämiseen, ei päätöksenteossa tarvitsisi kohdata samoja suurten tietojärjestelmien kehittämiseen liittyviä ongelmia, jotka ovat vaivanneet niin monia muita aloja.

Mythbusting science and democracy.

Näin rikotaan myyttejä. Demokratiakin voi kehittyä, kun teorioiden käyttökelpoisuus punnitaan digiajan ehdoin.

Ja koska pitää tehdä itse niin kuin saarnaa, kokeilin itsekin kirjoittaa hieman koodia. Lukioaikana 15 vuotta sitten tutustuin aihepiiriin harrastuksenomaisesti, ja heti perään nyt alkuvuodesta opettelin ohjelmoinnin alkeita suorittamalla itsenäisesti www-tekniikoiden johdatuskurssin.

Javascript koodia

Pieni palaa javascript-koodia, joka mittaa kansalaisten osallistumiskokemuksia. Klikkaamalla päädyt GitHubiin koko koodia lukemaan.

Tämä koodinpätkä ”simuloi” tutkimuslöydöstä, jonka mukaan kansalaisten subjektiivinen kokemus oman osallistumisen vaikuttavuudesta määrittää, oliko hallinnon tarjoama osallistumismahdollisuus aito vaikuttamismahdollisuus vai näennäisdemokraattista osallistamista. Itse asiassa ei ole tarkoitus, että tutkimushankkeet tuottaisivat välttämättä lainkaan käyttöliittymiä tuloksilleen, sillä se voisi paremminkin olla käytettävyysammattilaisten vastuulla silloin kun yhteiskuntatieteellistä koodia uudelleenkäytetään jossakin varsinaisessa sovelluskehitysprojektissa. Nyt kuitenkin, tein hyvin yksinkertaisen käyttöliittymän (joka sekin vei useamman tunnin, mutta oli lopuksi palkitsevaa) demonstraatiota varten. Tärkeämpää on kuitenkin itse koodin jakaminen ja dokumentointi.

Värillä ja koolla on väliä.

Kirja. Tiiliskivi. Tuo puoleensavetävyyden kivenkova esineellistymä.

Tiiliskivi. Tuo puoleensavetävyyden kivenkova esineellistymä.

Saviperäisyydestään huolimatta on jännä, että ainakin opiskelijoiden mielikuvissa tiiliskivet maistuvat puulta. Selitys lienee ihmisen keskittymiskyvyn ja leipätekstin yksitoikkoisuuden suhteessa. Kaikkia ihmisiä ei ole luotu menestymään kestävyysotteluun tasapaksua tekstimassaa vastaan.

Voisiko nykyaikaisen tieteellisen tekstin lukija olla joskus oikeutettu vaihteleviin ärsykkeisiin?

Kirjojen markkinoinnissakin visuaalisesti puhutteleva kansi ja usein kirjoittajan tai arvostelijan kuvalla varustettu takakansiteksti ratkaisevat. Miksi siis sisällyksen puolella pitäisi mennä siitä, mistä aita on matalin? Kirjojen ja erityyppisten lehtien -sanoma-, aikakausi- ja netti- vertailu valaisee asiaa. Ihmiset selailevat ensin nopeasti otsikot, sitaatit ja kuvatekstit, ja syventyvät sitten siihen, mikä eniten kiinnostaa. Sitä voisi kai kutsua eräänlaiseksi lukijan kognitiiviseksi tehokkuudeksi.

Eikö tieteellisellä julkaisukäytännöllä ole mitään opittavaa nettiajan ilmaisukeinojen monipuolisuudesta?

Eksaktien käsitteiden käyttäminen kuvallisesti voi olla haastavaa, mutta sähköisen ilmaisun aikakaudella ei tarvitse rajoittua vain yhteen formaattiin. Sitä paitsi, eikö toisaalta kuva kerro enemmän kuin tuhat sanaa -joten eikö se oivaltavasti käytettynä voisi joskus auttaa ilmentämään vaikeasti selitettävää asiaa?

Kollaasi. Saara Särmän väitös. Meemejä Iranista ja Pohjois-Koreasta.

Tuoreena esimerkkinä Saara Särmä kehitti visuaalisen kollaasin tekniikan tutkiessaan väitöskirjassaan miten ydinasevaltioiksi halajavia Irania ja Pohjois-Koreaa käsitellään internetin meemikulttuurissa.

Särmän kollaasien tarkoitus on kyseenalaistaa tekstin ensisijaisuus ja tehdä lukijasta -tai katsojasta- aktiivinen osallistuja, tarjoten mahdollisuuden omien merkitysten tuottamiselle. Särmä on käyttänyt tekniikkaa myös demokratiainnovaatioiden esittämiseen (kuvassa).

Ensimmäista kertaa törmäsin vastaavaan jo lukion filosofian kurssilla, jossa luimme Esa Saarisen kirjaa Filosofia. Sen taitto teki lähtemättömän vaikutuksen allekirjoittaneeseen.

Saarisen klassikossa sanat ja lauseet ottivat tilan sekä lukijan haltuun ennennäkemättömällä tavalla.

Monotoninen teksti on omiaan väsyttämään uutterankin lukijan, mutta samalla, kun opettamisen perusparadigma toivottavasti pikkuhiljaa muuttuu, kirjallinen ilmaisukin voisi kehittyä hieman vuorovaikutteisemmaksi. Tärkeitä asioita voi korostaa, vaihtoehtoja eritellä ja alaviitteitä mahduttaa pieneeen tilaan jonnekin sivuun. Asiasisällöstä tinkimättä tieteellinen teksti voisi pukeutua hieman kiinnostavampaan asuun puhutellakseen lukijaa -toisaalta aiempaa haastavemmin, toisaalta avuliaammin. Kun lukija kuitenkin silmäilee mieluummin ensin otsikot ja väsyy helpommin pitkän yksitoikkoisen tekstin parissa, eikö teksti kannattaisi jäsennellä ja rytmittää sen eri merkityksien ja tehtävien perusteella?

Kärsisikö tieteellisyys tyylitellystä taitosta, jos käytössä olisivat kuitenkin aivan samat sanat?

Monet verkkolehdet jo taittavat pitkiä juttujaan monimediallisesti, ja ne ovat usein kaunista ja kiinnostavaa luettavaa. Mainio esimerkki on NY Timesin juttu Tunnel Creekin lumivyörystä.

Samalla huomion voi kiinnittää myös julkaisuformaattiin. Ylivoimaisesti käytetyin formaatti on pdf, mutta harvoin se pärjää kauneuskilpailuissa. Vaikka pdf sallii monipuolista rikasta sisältöä ja jopa vuorovaikutteisuutta, sitä ei ole lähtökohtaisesti tarkoitettu siihen. Verkkosivut sen sijaan ovat, ja helppoja työkaluja niiden tuottamiseksi on tarjolla runsaudenpulaksi asti. Verkkosivujen rajattomat navigointi- ja joka tapauksessa pdf:ää monipuolisemmat vuorovaikutusmahdollisuudet tarjoavat perinteisen asiakirjaformaatin sähköistä versiota paremmin ihmisen ajattelutapoja vastaavan käyttöliittymän. Ajatteleppa vaikka wikipediaa -moni tiedonjanoinen surffailija saa siellä tapettua tehokkaasti aikaa ja selaimen pullistelemaan avatuista välilehdistä. Voisiko tutkimusta julkaista samalla tavalla -perinteisen “kuin juna kiskoilla” -rakenteen sijaan? Prezi on kätevä työkalu korvaamaan suhteellisen lyhyehköjä Powerpointeja, joissa ei ole vuorovaikutuksen tarvetta, mutta pitkien esitysten kohdalla ja keskustelua kaivattessa verkkosivujen rajoitukset eivät tule heti vastaan. Yksi lempiesimerkeistäni on valtioneuvoston tulevaisuusselonteko.

Ruudunkaappaus valtioneuvoston tulevaisuusselonteon sivuilta

Perinteisen asiakirja/pdf-formaatin sijaan valtioneuvoston tulevaisuusselonteon sisällysluettelo näytti poutaiselta ja värikkäältä.

 

Tämä blogipostaus toimi testikenttänä omille teeseille. Tuloksena on kohtalainen sillisalaatti. Vaikka käytössä oleva blogialusta, WordPress, erityisesti rajatuin käyttöoikeuksin, ei mahdollista aivan kaikkea, pääsee sen kanssa kuitenkin nopeasti alkuun.

Oman harjoitukseni myötä heitän haasteen myös tiedeyhteisölle, tutkimuksen uudesta houkuttelevasta ja lukijoiden ajankäytön haasteisiin vastaavasta esitystavasta.

 

Blogipostaus pdf-formaatissa tieteellisen käytännön mukaisesti.

Vertailun vuoksi voit ladata blogipostauksen perinteisessä tieteellisessä formaatissa.

Opiskelijoiden kannattaisi myydä itseään verkossa talousahdingon ja opiskelupaineiden helpottamiseksi

Uusien verkkopalvelujen ansiosta opiskelijan on helppo tarjota palveluksiaan netissä ja rikkoa perinteisiä kaavoja.

Uusien verkkopalvelujen ansiosta opiskelijan on helppo tarjota palveluksiaan netissä ja rikkoa perinteisiä kaavoja.

Ainoa varma asia yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden työllistymisessä on, että siihen liittyy paljon epävarmuuksia. Sama pätee muille generalisteille. Kääntäjät, lääkärit, opettajat ja koodarit pääsevät harjoittelemaan tulevia tehtäviään jo ensimmäisistä opiskeluvuosistaan lähtien, mutta me emme välttämättä edes gradun loppusuoralla tiedä, mitä varsinaisesti tulisimme tekemään. Vaikka työmarkkinoille ilmestyy ajoittain kiinnostavan kuuloisia avoimia paikkoja, samalla tehtävänkuvaukset voivat olla kuitenkin muotisanojen ilotulituksen tai tehtävän tosiasiallisen luonteen vuoksi niin epämääräisiä, että oman soveltuvuuden arviointi jää puhtaasti arvailun varaan.

Opiskelijat on sosiaalistettu peruskoulusta lähtien yhteen kaavaan. Käydään luennoilla, luetaan lähdekirjallisuutta, tuotetaan itsenäisesti tekstiä ja välillä raavitaan kasaan muiden opiskelijoiden kanssa ryhmätöitä, jossa ryhmätyöskentely tarkoittaa itsenäisten osien copypasteamista yhteen. Opettajien palaute valtaosasta opintosuorituksia kiteytyy yhteen numeroon tai kirjaimeen. Sanallinen kirjallinen palaute on harvinaista herkkua. Yksilöllinen kasvokkainen dialoginen palaute olisi suoranaista luksusta. Kehut, hyväntuulinen vitsailu, kiitos, kättely, päätösillallinen tai kiitossauna eivät kuulu kuvioon, sillä kyllähän akateemisen laadullisen tuotoksen reflektoi yhdellä numerolla paremmin kuin sosiaalisella kanssakäymisellä.

Mutta ei se mitään, opiskelijat kyllä kestävät hampaita narskutellen tilanteen ja usein suuretkin työmäärät, sillä kuvio on kuitenkin ja sentään selkeä ja ennustettava. Epävarmuustekijät alkavat vasta, kun pitäisi siirtyä työelämään, pois tunnetuilta vesiltä. Mutta jos ei tiedä mitä voisi tehdä, mitä oikeasti osaa, arvostaako kukaan taitojasi ja missä työmahdollisuuksia olisi, stressi ja paineet alkaavat jo haitata mielenliikkeitä.

Eikä siinä vielä riittämin, sillä onnekkaimmilla riittämätöntä opintotukea kompensoiva osa-aikatyö estää tehokkaasti valmistumisen ja mielekkäämpien töiden hakemisen.

Yhtälö on oikeasti hankala, mutta onneksi sentään yritystä on. Opiskelijakollegani Sofia Tuomola teki aloitteen erityisesti generalisteille suunnatuista Työelämän kontaktipäivistä. Mahtavaa, että politiikan opiskelijat ovat käynnistäneet kilpailun Yrityspäivien kanssa. Ei siinä, että yrityspäivissä olisi mitään vikaa, mutta kilpailu on hyväksi, sillä se pakottaa erikoistumaan, estää kaavoihin kangistumisen ja tilanteen pieni sähköistyminen voi tehdä hyvää näkyvyydelle.

Jo valmistunut opiskelijakollegani Ilkka Tiensuu huomauttaa, että julkiselle sektorille on kuitenkin kovasti ylitarjontaa suhteessa paikkoihin nähden. Tilanteella on pitkät juuret. Opettajani Mikko Lahtinen huomautti yliopistolaitoksen historiaa käsittelevällä luennolla, että 70-luvulla nuoret valmistuivat kandeiksi tai maistereiksi siinä 25-vuoden ikäisinä ja ryhtyivät heti ylitarkastajiksi ja virastopäälliköiksi. Rakentaessaan hyvinvointivaltiota suuret ikäluokat huomasivat myös huolehtia itse itsensä työllistämisestä. Nyt olemme sen tien päätepisteessä, ja nämä samat henkilöt päättävät työuransa, mutta julkisen talouden kestävyyspaineiden ja tuottavuuden kasvun vuoksi ei ole mielekästä täyttää jokaista vapautuvaa paikkaa uudella työntekijällä. Ja juuri tämä on se viesti, mitä julkisen sektorin edustajat joutuvat valitettavasti tällä hetkellä kertomaan erilaisissa opiskelijoiden työelämätapahtumissa.

Koska maailma ei ole vielä valmis, eikä se tainnut julkista sektoria paisuttamalla olla ikinä valmistumassakaan, vaihtoehdoksi jää, tai paremminkin nousee yksityinen sektori. Opiskelija voi valita, kuunteleeko sediltä ja tädeiltä mikä on mahdollista ja mikä ei ole mahdollista, vai luoko itse omat mahdollisuutensa.

Helsingin Sanomat kiteytti start up-skenen pari vuotta sitten erinomaisesti (jutussa, jota en valitettavasti nyt löytänyt).
 
“Kun helsinkiläisnuori haluaa pelastaa maailman, hän perustaa kavereiden kanssa start up-yrityksen. Kun tamperelaisnuori haluaa pelastaa maailman, hän liittyy puolueen nuoriso- ja opiskelijajärjestöön.”
 

Vaihtoehtoja ei pidä välttämättä tulkita kahdeksi toisiaan poissulkevaksi ääripääksi, mutta on hyvä kysyä: kumpi ilmiö on voimakkaampi -muuttoliike Helsinkiin vai puolueiden jäsenmäärän kasvu?

Siinä missä suuret ikäluokat työllistivät itsensä luomalla hyvinvointivaltion puolue- ja enemmistödemokratian kaudella, nyt avoimen yhteiskunnan aikana yhteistyö toimii ennemmin vapaan sopimisen ja markkinamaisen vaihdannan tai vaikka solidaarisemman jakamisen perustalla.

Tampereella perustettu Demola on törmäyttänyt opiskelijoita ratkomaan yritysten oikeita ongelmia jo satojen menestyksekkäiden projektien verran. Demola kiteyttää viisautensa suorapuheisesti: “se on vain idea, kunnes joku maksaa siitä”.

Kaikkein suurin potentiaali opiskelijan työllistymis- ja taloushuolien selättämiseksi on ottaa vastuu ja vapaus omiin käsiin.

Se voi tapahtua perustamalla start upin, toiminimen, vaihtopiirin, osuuskunnan tai vaikka vain markkinoimalla omaa osaamistaan jollakin houkuttavammalla tavalla kuin perinteisillä työhakemuksilla. Verkkokaupan perustaa Holvi muutamalla klikkauksella. Joukkorahoituskampanja ei vaadi teknisesti tai aloituskustanuksia sen enempää.

Tiensuun blogikirjoituksen alusta saa vinkin miten käytännössä tulee edetä:

Jumala loi maailman,

mutta meidän yhteiskuntatieteilijöiden tehtäväksi jäi parantaa sitä.

 
Mikä mielestäsi on polttavin epäkohta maailmassa tällä hetkellä? Mitä haluaisit muuttaa? Miten? Kerro se niin sedille ja tädeille kuin opiskelijakollegoillesi ja kaikille muillekin. Ehdota jotakin ratkaisua, mutta älä unohda mainita, mitä resursseja tarvitsisit sen toteuttamiseksi. Siis suomeksi -älä unohda pyytää rahaa, kunhan vain tarjoat vastineeksi jotakin sen arvoista.

Samalla kun, 27-vuotias yhteiskuntatieteiden opiskelija tuskailee gradun, työllistymispaineiden ja epätarkoituksenmukaisten osa-aikatöiden kanssa, samanikäinen parturikampaaja on ehtinyt tehdä jo esikaupunginrivitalokolmion verran tiliä urallaan ja hänellä on jo melkein kymmenvuotisia asiakassuhteita. Samanikäinen tai nuorempikin kielenkääntäjäopiskelija taas listaa verkkosivulleen sanamäärään ja aikaan perustuvat taksansa ja tarjoaa lomakkeen tai someprofiilin kautta palvelujaan niitä tarvitseville. Miksei yhteiskuntatieteilijä voisi lähteä samalle tielle?

Kevyt kynnys työelämään on kirjoitushommat. Helppo vaihtoehto on aloittaa kirjoittaminen täysin vapaaehtoispohjalta vaikka opiskelijajulkaisuun. Mutta katse kannattaa kääntää nopeasti johonkin alan julkaisuun, joka maksaa juttupalkkion. Vakuuta isomman lehden päätoimittaja hyvällä julkaistulla juttunäytteelläsi. Kirjoittaminen tutustuttaa opiskelijan johonkin aihealueeseen. Asiantuntemuksen kasvun myötä aihealueen ajankohtaiset ongelmat ja tapahtumat tulevat tutummiksi. Osallistumalla alan tapahtumiin tulevat myös ihmiset ja organisaatiot tutuiksi. Ja sitten onkin aika olla aloitteellinen ja tehdä suora ehdotus. “Voisin tehdä teille tällaisen projektin, koska siinä on ajankohtainen epäkohta ratkaistavaksi, ja minulla on ajatus siitä miten se kannattaisi hoitaa”. Innostusta kannattaa peitellä sen verran, että se näkyy hieman, muttei lipeä yli-innostumisen puolelle. Kun olet perustellut ehdotuksen ja vastapuoli kiinnostuu siitä, niin muotoseikkojen kanssa on hyvä olla pelivaraa. “Voin tulla teille harjoitteluun, jos maksatte kaksi kolmesta kuukaudesta, sillä yliopisto voi maksaa yhden kuukauden — mutta jos ette voi ottaa harjoittelijoita, voin laskuttaa työn myös toiminimeni kautta”. Rahallisen korvauksen saaminen ei välttämättä ole aina ensimmäisillä kerroilla helppoa, mutta useimmille se ensimmäinen kerta joskus kuitenkin tulee kohdalle -sen eteen vain kannattaa nähdä vähän vaivaa.

Muutama vuosi sitten paljon esillä ollut Porkkanamafia teki fiksusti luodessaan ympäristöystävällisiä win-win -tilanteita. Kulut kauppojen kylmäaltaista ja valaistuksesta juoksevat jatkuvasti, mutta koska ongelma ei ole akuutti, ei kannustimia ja aikaa energiatehokkaampien investointien tekemiseksi tahdo löytyä. Porkkanamafia lupasi ostotempauksen sille liikkeelle, joka sijoittaa suurimman osuuden syntyvästä lisämyynnistä energiatehokkuuden parantamiseen. Yritys siis sai lisää myyntiä, kulut vähenivät jatkossa, ympäristö voitti ja varmasti aika moni sai kaupan päälle vielä hyvää mieltä.

Porkkanamafia kukoisti muutaman vuoden, mutta on hiipunut. Malli vaikutti kuitenkin erittäin potentiaaliselta. Ja samaan aikaan kuitenkin niin kutsuttu clean tech -ala eli ympäristöbisnes näyttää kasvavan. Keskeinen ero ehkä onkin siis liiketoimintamallin onnistumisessa tai epäonnistumisessa. Mutta epäonnistumisista voi ottaa opiksi. Mikään ei estä vaikka kopioimasta Porkkanamafian ideaa ja kehittämällä siitä liiketoimintamalliltaan parempaa versiota. Kysymys on vain siitä, että arvostatko itseäsi ja ympäristöäsi (läheiset mukaanlukien) niin paljon, että et salli tuskastelevasi satojen epäonnisten työhakemusten kanssa, vaan tartut toimeen ja ryhdyt parantamaan maailmaa sellaisella kestävällä tavalla, että se elättää myös sinut.

Ps. et olisi ensimmäinen Tampereen yliopistolta tuleva yhteiskuntatieteiden alan yrittäjä. Itse olen tehnyt liiketoimintana osallistuvaa budjetointia, avoimuuskonsultointia ja poliittisten päättäjien seurannan verkkopalvelujen kehittämistä. Tokikaan suutarin lapsella ei ole kenkiä, ja Avanto insightin perinteinen verkkonäkyvyys on retuperällä, myynnin kanavoituessa vahvasti ”henkilöbrändin” kautta (vaikka LinkedInistä ajantasaisempaa työnäytteiden listauksen tapaista).

Pps. Mutta toimittajaopiskelijat ne vasta ovat olleet aktiivisia. Tampereen yliopistosta on lähtöisin tai ainakin yksittäisten henkilöiden kautta linkittyy jo viisi median murroksen jälkeistä uuden ajan mediayritystä 11-kollektiivi, Reunamedia, Sarka, Rapport ja Long Play.

Ppps. Tämän blogipostauksen otsikoksi piti alunperin tulla: ”Gradun markkinoinnista” (tai jotain yhtä pliisua). Kunnes onneksi muistin, että pitää tehdä niin kuin saarnaa, ja panostaa markkinointiin itsekin.

Graduntekijän työkalut, osa 2

Edellisessä blogikirjoituksessa ylistin Google Driven monia etuja perinteisiin tekstinkäsittelyohjelmiin verrattuna. Google Drive kulkee aina mukana puhelimessa, hoitaa varmuuskopioinnin automaattisesti ja huomaamatta taustalla sekä tarjoaa helpon jakamismahdollisuuden. Parasta kaikista on ehkä kuitenkin kommentointimahdollisuus, jolla voi pyytää ihmisiä antamaan palautetta suoraan tekstin eri kohdista.

Graduntekijän työkalujen kakkososassa tutustutaan useampiin pieniin ja käteviin työkaluihin helpottamaan graduprosessin eri vaiheita. Kuva: idownloadblog.com ja Cody Lee

Graduntekijän työkalujen kakkososassa tutustutaan useampiin pieniin ja käteviin työkaluihin helpottamaan graduprosessin eri vaiheita.

Driven lisäksi olen käyttänyt itselleni muutamaa entuudestaan tuttua välinettä prosessin eri vaiheissa eri tarkoituksiin. Seuraavaksi tutustutaan niihin yksi kerrallaan. Aloitetaan työn suunnittelusta, johon soveltuu kaksikin välinettä.

MindMeister

on verkkopalvelu käsitekarttojen, mind mapien, tekemiseksi. Laajempaa tutkimusta ja muuta yhteistyötä voi auttaa se, että käsitekarttoja voi tehdä verkon yli porukalla. Ainakin, jos on valmis maksamaan jonkun kympin. Yksinäistä graduntekijää se ei toki juuri kosketa, mutta ilmaisella perusversiollakin saa piirreltyä ja jäsenneltyä sen, mistä omassa gradussa on kyse.

Mukavaa, kun pään sisällä hajanaiset ja sekalaiset ajatukset gradusta löytävät kauniisti paikkansa ruudulla.

Mukavaa, kun pään sisällä hajanaiset ja sekalaiset ajatukset gradusta löytävät kauniisti paikkansa ruudulla.

Välttämättä sähköisyys ei tuo sinällään hirveästi lisäarvoa paperille piirrettyyn käsitekarttaan, mitä nyt siistimpi se on. Tärkein syy sähköisen palvelun käyttämiseen on käänteinen -eli se, etten pidä mitään tietoa enkä asioita paperilla. Paperi kun on vain yhdessä paikassa kerrallaan, ja jos se jonnekin unohtuu, niin sitä ei verkon ylitse saa haettua. Lisäksi paperit päätyvät sekamelskaan tai paremminkin -sotkuun nopeasti ja varmasti.

MindMeisterin oppimiskäyrä ei ole aivan olematon, vaan se vaatii pikkaisen harjoitusta, ennen kuin alkaa selvitä, mitä mistäkin painikkeesta tapahtuu. Mutta sen jälkeen, hieman eri värejä ja graafisia elementtejä käyttäen sain jäsenneltyä alustavat ajatukseni koko työni osista, keskeisistä käsitteistä ja niihin liittyvistä kirjoittajalähteistä. Jäsentelyn myötä työni alkoi hahmottua ja näyttäytyi ensimmäistä kertaa jonkinlaisena kokonaisuutena, joka voisi joskus graduksi ruumiillistua.

Trello

on periaatteessa ja vähimmillään verkkopalvelu joka tarjoaa sähköisen version post-it -lapuista. Mutta se on myös paljon enemmän. Myös Trello on parhaillaan, kun yhtä Trello-taulua käyttää monet, vaikka kymmenet tai vielä useammat ihmiset verkon ylitse hajautetusti, koordinoidusti, samaan aikaan ja eri aikaan. Mutta taaskaan graduprosessissani ei ollut siitä kyse. Trellossa perusyksikkö on perinteisten post it -lappujen sijaan kortti. Kortilla on otsikko, sillä voi olla kuva, sillä on kuvausteksti ja siinä on keskusteluseinä. Lisäksi kortilla on verkko-osoite eli url, joten siihen voi viitata ja sitä voi jakaa. Kätevää, ja hyvin potentiaalista laajan yhteistyön kannalta. Kortit sijoitellaan listoille, jossa kortteja voi olla vaikka kuinka paljon. Listat sijaitsevat taulussa, jossa voi olla useita listoja. Ja siinä Trellon hierarkia onkin.

Trellon post-it lappujen liima ei petä koskaan. Kauniin taustakuvan vaihtaminen tosin vaatii hieman ekstraa, eikä onnistu ilman maksullista versiota tai ansaittuja bonuksia.

Trellon post-it lappujen liima ei petä koskaan. Kauniin taustakuvan vaihtaminen tosin vaatii hieman ekstraa, eikä onnistu ilman maksullista versiota tai ansaittuja bonuksia.

MindMeisterin käytön jälkeen tarvitsin paikkaa, johon kirjoittaa vähän enemmän tekstiä kuin yksittäisiä sanoja, mutta mahdollisuuden tarkastella kokonaisuutta visuaalisesti, jollakin tavalla, jolla voisin vielä hahmottaa työni rakenteen ja lisäksi kirjoittaa tarkempia ajatuksiani tekstikappaleiden sisällöstä. Tein Trellon listoista työni lukuja ja listojen sisälle yksittäisistä korteista alalukuja, joiden sisälle tekstikuvaukseen ranskalaiset viivat tai pidemmät lauseet kuvasivat kappaleiden sisältöä. Näin sain periaatteessa kaikki työhöni tulevat sisällöt oikeaan järjestykseen yhteen Trelloon. Kun en klikkaa yhtään korttia auki, näen luvut ja alaluvut, eli kokonaisuuden ja sen järjestyksen ja kun alan klikkailla kortteja auki, näen mistä sisällöstä mikäkin tarkemmin koostuu. Suosittelen. Jos jonkun luvun järjestystä haluaa vaihtaa, niin kortteja ja listoja voi liikutella pudota ja raahaa -tapaan.

Trello on vielä kaiken hyvän lisäksi ilmainen, ja kulkee kätevästi myös mobiilissa mukana omalla appsillaan. Itse asiassa siitä on entuudestaan hyviä kokemuksia mm. Datademosta.

RefWorks

kuulostaa nimensä puolelta joltakin työläältä, mutta itse asiassa se voi juuri säästää lukemattoman paljon vaivaa sinulta. Öh, ei vaan tarkoitan, se voi säästää tasan tarkkaan lukemasi määrän verran vaivaa sinulta. RefWorks on viitteidenhallintaohjelma. Avoimen datan kollegani Tarmo Toikkasen sanoin, lähdeluettelot ja viitteet ovat koneluettavaa dataa. Anna siis automaattisen tietojenkäsittelyn hoitaa työ puolestasi.

RefWorks kannattaa ottaa käyttöön mielellään kun aloittaa tutkimusprojektin ja viimeistään, kun aloittaa varsinaisen kirjoittamisen. Itse onneksi aloitin yliopiston heti valmistuttuani ammattikorkeakoulusta, jossa olin lopputyön muodossa harjoitellut jotakin tutkimuksen tapaista juuri vähän aiemmin, ja tiedostin hyvin vanhan totuuden siitä, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siksi otin RefWorksin käyttöön heti yliopiston alussa, ja olen tallettanut sinne keskeisiä lähdekirjoja matkan alusta lähtien. Pahin virhe olisi kirjoittaa eri paikkoihin paperilapuille ja vihkon reunoihin sekalaisia muistiinpanoja kaikista niistä mielenkiintoisista kirjallisuuslähteistä, jotka voivat olla relevantteja gradusi kannalta, ja joihin haluat palata myöhemmin, koska et ihan juuri nyt ehdi. Nimittäin sitten kun jossain kohdassa muistat sen jonkun kirjan, josta kuulit kerran joltakin tyypiltä, niin muistat, että kirjoitit sen nimen myös ylös johonkin paperilapulle. Ja aikaa yhden lähteen nimen mieleen palauttamiseksi kestää mahdollisesti iäisyys.

Yliopisto tarjoaa RefWorksin ilmaiseksi opiskelijoiden käyttöön. Kuten Tamcatissa, viimeistelty ulkoasu ei ole pääasiassa, vaan tiedon bibliografinen jäsentely.

Yliopisto tarjoaa RefWorksin ilmaiseksi opiskelijoiden käyttöön. Kuten Tamcatissa, viimeistelty ulkoasu ei ole pääasiassa, vaan tiedon bibliografinen jäsentely.

Itse olen kirjoittanut kaikki lähteet yhteen Google-dokumenttiin vapaamuotoisesti. RefWorksiin verrattuna se on nopeampaa ja lisäksi sinne saa linkkejäkin. Aiemmin, yhdellä kurssilla ja kandissa harjoittelin RefWorksin käyttöä, mutta en edes tullut käyttäneeksi viittaustoimintoa enkä niin muodoin automaattisen sisällysluettelon toimintoa. Nyt gradussa se on tarkoitus. Tallennan RefWorksiin omaan kansioon kaikki ja vain ne lähteet, joihin todella viittaan työssäni. Näin lähdeluettelooni ei tule ylimääräisiä, hajamielisyyden vuoksi päätyviä sinne kuulumattomia lähteitä, eikä sieltä puutukaan mitään, koska silloinhan en niihin voisi viitata. RefWorks-lähteiden tallennus tapahtuu lähdetyypistä aina saman kaavan mukaisesti, joka takaa lähdeluettelon yhtenäisen merkintäasun. Samoin viittauksista tulevat pakostikin yhtenäisiä. Voi olla, että yksittäisessä pienessä työssä käsin kirjoitettu lähdeluettelo tuottaa vähemmän vaivaa, RefWorksin oppimiskynnys huomioiden, mutta laajempien kokonaisuuksien osalta tällainen systematiikka puolustaa paikkaansa. Jos sattuu tekemään samalta alalta useampia tutkimuksia, niin silloin ainakin RefWorks säästää vaivaa selvästi toisesta tutkimuksesta eteenpäin.

Tämäkin kuva on lainattu internetin public domainiksi tulkitun Googlen kuvahaun löydöksistä: kiitos reasonistproducts.com ja merkitsettömät tekijänoikeustiedot.

Tämäkin kuva on lainattu internetin public domainiksi tulkitun Googlen kuvahaun löydöksistä: kiitos reasonistproducts.com ja merkitsettömät tekijänoikeustiedot.

Pahin RefWorksin ongelma on vain, että automatiikka viitteiden tuomiseksi ei ole täydellinen. Vaikkakin se osaa lukea montaa eri viiteformaattia automaattisesti, niin se ei tarjoa appletasoisen helppoa käytettävyyttä tuodun lähdeviitedatan siistimiseksi, vaan päinvastoin. Siksi olenkin päätynyt näpyttelemään melkeinpä suurimman osan lähteistä käsin RefWorksiin. Vain niin saan varmistettua, että lähdeluettelooni tulee juuri oikeat tiedot.

Bitly

on urlin eli verkko-osoitteen lyhennin. Tinyurl on samanlainen. Käytin sitä graduni Google Drive -kansion osoitteen lyhentämiseksi. Oikea osoite on https://drive.google.com/open?id=0B8tIbaedLC-WXzZ1eExfYm84V00&authuser=0 lyhytosoite on http://bit.ly/gradu-muurinen . Molemmat vievät samaan paikkaan. Siitä vain vapaasti valitsemaan, kumman kanssa lähdet markkinoimaan omaa työtäsi.

Yhteenvetona todettakoot, että vaikka ehkä sellaisen kuvan voikin helposti saada, niin näiden kaikkien eri työkalujen käyttäminen tai näistä raportointi eivät ole syy graduni valmistumisen viivästymiseen. Syy on kyllä kaikessa muussa tekemisessä tai tekemättä jättämisessä. Joten, rohkeasti vain kokeilemaan MindMeisteria, Trelloa, RefWorksia ja Bitlyä. Ei se niistä kiinni jää.

Seuraavien blogipostauksien aiheita en ole lyönyt lukkoon kokonaan. Ainakin gradun markkinointia tulen käsittelemään, mutta sen lisäksi juttusarjaan tulee vielä kaksi muuta postausta, jotka julkaisen kevätkesän aikana.

Graduntekijän työkalut, osa 1

AA-TEE-KOO tulee sanoista automaattinen tietojenkäsittely. Se tarkoittaa, että tietokoneohjelma voi parhaillaan tehdä monia asioita puolestasi. Esimerkiksi varmuuskopioista huolehtiminen ei ole ihmisen, vaan koneen työtä. Kenenkään ei pitäisi hukata aikaa liitteiden ja eri versioiden edestakaiseen lähettelyyn, vaan jakaa kerralla kommentoitava ja yhteiskirjoitettava asiakirja yhteen pysyvään osoitteeseen osoittavan linkin avulla. Oma gradukansioni löytyy esimerkiksi osoitteesta http://bit.ly/gradu-muurinen.

Nykyään opiskelijoilla on mahdollisuus olla pilvessä vaikka koko vuosi, mutta itse olen lähtenyt toiselle tielle jo aikaa sitten, enkä ole joutunut katumaan. Jollakulla voi olla paljonkin hyvää sanaa kaikkien tuntemasta standardiratkaisusta, mutta tämä on niille, jotka kaipaavat vaihtoehtoja. Tässä postauksessa esittelen ja perustelen suurimman, kauneimman ja tärkeimmän työkalun. Myöhemmin tutustuaan pienempiin ja erityisempiin apuvälineisiin.

Dokumenttien kirjoittaminen verkossa lienee allekirjoittaneelle aivan yhtä tärkeä Googlen ominaisuus kuin hakukone.

Dokumenttien kirjoittaminen verkossa lienee allekirjoittaneelle aivan yhtä tärkeä Googlen ominaisuus kuin hakukone.

Sanottakoot heti alkuun, että yksityisyydensuojan näkökulmasta melkeinpä kaiken datan antaminen yhdelle jätille on idioottivarman epäilyttävää, vaikkei tuo jätti edes hankkisi tarvittavaa tekniikkaa robottiarmeijan perustamista varten. Ja jos hankkiikin, ja robottivallankumous iskee päälle, niin ehkäpä minun ei sitten tarvitse kirjoittaa graduani loppuun?

Google Drive (ja/tai entinen Docs) hoitaa perinteistä Wordia paremmin varmuuskopioinnin, versiohistorian, jakamisen, yhteiskirjoittamisen ja kommentoinnin. Siinä on viisi kirjoittamisen kannalta niin keskeistä toiminnallisuutta, että ainakin minä olen myyty. Google tallentaa joka ainoan näppäinpainalluksesi, ja voit versiohistorian kautta palata mihin tahansa vaiheeseen kirjoitustasi. Ei pelkoa usb-muistin hukkumisesta tai kovalevyn hajoamisesta tai eri varmuuskopioversioiden sekamelskasta. Google hoitaa (no, myönnettäkööt, että versiohistoria ei ole vielä aivan täydellinen käyttökokemuksena, mutta kuitenkin).

Asiakirjoja voi jakaa kenelle haluaa sähköpostitse tai antamalla linkin vaikka pikaviestissä. Vuoropuhelu gradun ohjaajan ja muiden kanssa onnistuu sallimalla kommentoinnin kenelle tahansa vain kirjautuneille käyttäjille. Voit jopa sallia muokkausehdotusten tekemisen, jolloin viitseliäimmät pilkunviilaajat voivat besserwisseröidä miten jokin kohta pitäisi kirjoittaa. Nämä kommentit näkyvät kätevästi tekstin sivulla puhekuplissa, ja ne voi sisäistämisen ja puhtaaksikirjoituksen myötä klikata ratkaistuiksi, jolloin ne katoavat. Kätevää. Muokkausehdotukset taas näkyvät tekstin lomassa.

Kun julkaisin ideapaperini linkin Facebookiin ensimmäistä kertaa, sain alle parissa tunnissa yli sata vierailua dokumenttiini. Joskin myöhemmissä keskusteluissa pohdittiin, olivatko kaikki kävijät todella ihmisiä, ja kuinka suuri osa botteja.

Kun julkaisin ideapaperini linkin Facebookiin ensimmäistä kertaa, sain alle parissa tunnissa yli sata vierailua dokumenttiini. Joskin myöhemmissä keskusteluissa pohdittiin, olivatko kaikki kävijät todella ihmisiä, ja kuinka suuri osa botteja.

Avoin tiede keräsi myös kannustusta sosiaalisessa mediassa.

Avoin tiede keräsi myös kannustusta sosiaalisessa mediassa.

Noin tunnin kohdalla vierailijoiden määrä kipusi jo yli sataan.

Noin tunnin kohdalla vierailijoiden määrä kipusi jo yli sataan. Kuva hetkeä aiemmin.

Allekirjoittaneelle Google Drive on tuonut vielä kaksi ylivertaista etua. Toinen on sen saavutettavuus. Tuli sitten milloin tahansa mieleen mitä tahansa graduun liittyvää, aina on mukana joku laite, jolla pääsee tekemään muistiinpanoja. Samsungin Android-puhelimessa ja tabletissa on varta vasten sovellus, ja tietysti oma läppäri tai mikä tahansa tietokone ja selain vie gradutiedostoihin, joita voin muokata koska vain. Ei tarvitse raahautua koneelle eikä yliopistolle, kun gradu kulkee taskussa.

Tein alusta lähtien vain muutaman tiedoston: Kirjallisuus, ideapaperi, tutkimussuunnitelma, teoreettinen viitekehys ja muistiinpanoja. Ne ovat pysyneet koko tutkimuksen laadullisen kypsymisen eli kahden vuoden prokrastinaatioprosessin ajan muuttumattomina. Kaikki koskaan gradua varten kirjoittamani muistiinpanot ja raakateksti kaikki löytyvät yhdestä paikasta, muutamasta harkiten valitusta tiedostosta. Toisin sanoen, graduni on kirjoittamista vaille valmista, tai paremminkin, jättimäistä copy-paste -jäsentelyä vaille valmis.

your skills_500

Harmaa mies pohtii gradua

Vihdoin graduni: hikistä hommaa

Harmaa mies pohtii gradua

Olin nuori mies, kun aloitin graduseminaarin. Nyt on loppunäytöksen aika.

Vihdoin, todellakin vihdoin, minulla on aikaa keskittyä gradun kirjoittamiseen. Prosessi alkoi kaksi vuotta sitten graduseminaarissa ajatusten rustaamisella ideapaperiksi. Sen jälkeen erilaiset työt ja projektit ovat pitäneet kalenterini täynnä ja aika on kadonnut kuin kuumille kiville. Vasta nyt pääsen istumaan alas tuottamaan yhtenäistä tekstiä. Toki ajatukseni ovat pyörineet aihealueen parissa, käsitellen milloin avointa demokratiaa, avointa päätöksentekoa, avointa yhteiskuntaa, avointa dataa, osallistuvaa budjetointia, päätösprosessien visualisointia tai vaalilupausten toteutumisen seuramista. Ja hyvä niin, sillä tutkimusaiheeni on saanut hautua rauhassa. Yhdessä tutkimusoppaassa esiteltiinkin käsite “tutkimusprosessin laadullinen kypsyminen”. Synonyymina voi käyttää kuulemma lyhyemmin ilmaisua “prokrastinaatio”.

 

Kaikki muu on turhaa paitsi olennainen

 

Kuva: TYYY

”Suoraan asiaan ja rohkeutta käsittelyyn” kuuluivat Mikko Lahtisen neuvot.

Erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden seuraaminen ja työelämäkokemus auttavat luovimaan kohti omaa tieteellistä kiinnostusta, suuntaamaan huomion oikeisiin kysymyksiin. Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen yliopistonlehtori Mikko Lahtinen korostaa sitä, että tieteellisessä tutkimuksessa olennaista on se mikä on tietämisen arvoista. Esittämällä tuon kysymyksen itselleen ensin gradun suunnittelun alussa, saa hyvän ohjenuoran tutkimuskysymysten tarkentamiselle ja teorian rakentamiselle. Ja jollei vastaukset tunnu löytyvän pitkänkään pohdinnan jälkeen, kannattaa hakea näkökulmia myös muilta. Olisi suoranainen ihme, jos kaikki viisaus sattuisi asumaan oman kampauksen alla. Facebookissa joukkoälyn hyödyntäminen on tehokas keino paitsi keskustelun herättämiseen, siinä saa samalla myös vähän näkyvyyttä tutkimukselleen ja mikä parasta, hetken aikaa gradun tekeminen ei ole pelkkää yksin pakertamista.

 

Facebook-ruudunkaappaus täysi 500

Onko teksti suhruista? Klikkaa kuvaa isommaksi. tl; dr: first things first, ensin täytyy kehittää työkaluja (tutkimusmentelmiä), jotta voi tehdä tehokkaammin töitä (tutkimusta).

Aion tutkia päätöksenteon avoimuutta. Tarkastelukohteena ovat Suomen kuusi suurinta kaupunkia. Tarkastelu edellyttää sopivien mittareiden kehittämistä, sillä sellaisia ei ole vielä olemassa. Politiikan ja median suhdetta on tutkittu paljon, mutta kohdistan huomioni hieman viereen, vallan ja julkisuuden suhteeseen. Siten pääsee kiinni avoimuuden käsitteeseen, joka valitettavan usein jää käyttäjältään määrittelemättä, mutta muotiterminä esiintyy vähän joka paikassa. Tässä blogissa en kuitenkaan käsittelyä itse aihetta sen enempää. Jarkko suositteli kirjoitusta ryhmäblogeista, ja sen kannustamana, eri vaihtoehtoja arvioituani, ajattelen tarjoavani kirjoituksiani politiikasta.fi -sivulle. Toivottavasti kelpaavat.

 

Käsikirjoitus

Tutkimuksen ainoa ja autenttinen käsikirjoitus valmistui Minervan ruokapöydän äärellä dialogissa Markon kanssa .

Kiitos jo tähän asti kaikille keskustelukumppaneille ajatusten vaihtamisesta, erilaisista näkökulmista ja kannustuksesta. Erityisesti kiitokset kuuluvat Ollille hyvistä keskusteluista niin tutkimuksen tekemisestä kuin yhteiskunnasta yleensä ja Markolle avusta teoriaosuuteni lopullisen rakenteen hahmottelemisesta. Hieman uhkarohkeasti olen pelottavan monelle luvannut valmiin gradun julkaisua vappuun mennessä ja tarjonnut vielä kättä päälle. Silloin ainakin olisi syytä juhlaan.

 

Jos kömpelöt puujalkaiset sanaleikit olisivat yhä kuuminta hottia, päättäisin tämän ekan blogauksen toteamalla, että nyt on aika heittää lisää löylyä kirjoittamisen suhteen. Tuollaiset vertaukset vain ontuvat niin pahasti, että on parempi yksinkertaisesti vain ruveta hommiin ja antaa palaa!

 

Seuraavassa blogauksessa käyn läpi gradun kirjoittajan uskollisinta ystävää, Google Drivea, sekä urheita apulaisia, kuten Mindmeisteria, RefWorksia ja Trelloa.