Jenni Salo

Akateeminen vapaus ei sovi kaikille

Lukiolaisen korviin akateeminen vapaus kuulosti hienolta: kirjatenttejä, kurssin luentoja pari hassua tuntia viikossa, ja nekin alkavat vartin yli, eikä läsnäoloista pidetä kirjaa. Mikä vapaus, mikä itsenäisyys!

Myös ne julkituodut negatiivisemmat kokemukset (edelleen) kääntyvät loppujen lopuksi suuriksi henkilökohtaisen kasvun menestystarinoiksi. Se olinkin vain minä hölmö, joka ei ollut vielä sopeutunut yliopiston tapoihin eikä osannut ottaa tarpeeksi vastuuta omista opinnoistaan. Nyt ymmärrän paremmin, ja kaikki sujuu!

Ei.

Ai ei vai?

Suunnittele ajankäyttösi, tee lukujärjestys.

Motivoi itseäsi, ota vastuu opinnoistasi.

Pänttää enemmän, ole ahkerampi.

Ota itseäsi niskasta kiinni.

Ei.

Olen motivoitunut, vastaan myös itse opinnoistani – ja inhoan akateemista vapautta. Toki näennäisen runsas vapaa-aika ja myöhäiset aamut ovat mukavia, mutta ne eivät edistä oppimistani yhtään. Akateeminen vapaus tarkoittaa minulle epämääräisyyttä.
Yliopisto ei ole koulu, se on tiedeyhteisö. (Paitsi että entiset tiedekunnat ovat schooleja, ööh.) Sillä lauseella perustellaan se, ettei kenenkään tarvitse edes tietää yksittäisen opiskelijan olemassaolosta. Ja hyvänen aika, kyllähän aikuisen ihmisen pitää osata toimia ilman jatkuvaa valvontaa! Ja pyytää apua ja hankkia kavereita.

Minä – ja epäilemättä monet muutkaan – en osaa. Haluaisin opintoihin selkeät raamit, enemmän kuin pelkän netistä löytyvän opinto-oppaan, joka muuttuu radikaalistikin vähän väliä. Selkeitä tehtäviä, joiden palauttamista valvotaan edes jotenkin. Läsnäolopakkoa, josta lipeäminen huomioidaan muutoinkin kuin olankohautuksella.  ”Mutta työelämässäkään ei- -.” Eikö, oikeasti? Akateemisen vapauden huomassa kurssit jäävät helposti kesken, opinnot viivästyvät tai jopa keskeytyvät, aikaa ja rahaa valuu hukkaan. Opiskelijaporukoistakin on todella helppo kiilautua pois, jos ei ole ensimmäisestä päivästä lähtien itse punkemassa mukaan.

Haluaisin koulun. Kesti vuosia ymmärtää ja hyväksyä, että oikeasti tarvitsen koulun ja ulkopuolisen paineen, eikä se tee minusta tyhmää tai kykenemätöntä. (Eikä itsenäisemmän opiskelun sopiminen tee kenestäkään älykästä.) Muodikkaasti sanottuna olen erilainen oppija, oikea pieni lumihiutale.

En kuitenkaan jouda odottelemaan mahdollista toimintakulttuurin muutosta, joten lumihiutaleen on ramboiltava ja koitettava etsiä mahdollisimman paljon sopivia kursseja vältellen kirjatenttimiinoja. Aina ei kuitenkaan voi itsenäisen suorittamisen soita välttää, ja niistä täytyy vain koittaa selvitä tavalla tai toisella. Ykkönen riittää. Sanoinko muuten jo, etten opi lukemalla?

Nyt ehkä kärkkäimmät lukijat toivottavatkin minulle jo hyvää matkaa amkkiin tai amikseen yliopisto-opiskelijaksi sopimattomana, mutta kuulkaas lälläsplöö, pitäkää tunkkinne. Pohdin tähän jotain näppärää argumenttia ajoittain tuskaistenkin yliopisto-opintojeni puolustukseksi, mutta kaiken voi kuitata alentuvalla naureskelulla, joten jätin asian sikseen.

Näin eilisen tasa-arvon päivän jälkimainingeissa pyydän kuitenkin jokaista pohtimaan akateemisen vapauden kääntöpuolta: kesken jääneitä opintoja, ahdistusta, vähenevää lähiopetusta, lisääntyviä kirjatenttejä ja esseesuorituksia.

Nyt ei tullut henkilökohtaisen kasvun menestystarinaa, vaan toteamus, että akateeminen vapaus ei sovi kaikille.

Discipulus graduatus – aika yliopiston jälkeen

Alumnihaastattelun myötä Pressiklubi palaa kielitieteen kartoittamattomille seuduille!
Pelottomin mielin lähdimme tutkimusmatkalle etsimään todisteita kielten opiskelijoiden evoluutiosta. Retkemme oli menestyksekäs, ja löysimmekin teille, arvon lukijat, erityisen eksoottisen fossiilin, englannin käännöstieteen opiskelijan kantamuodosta kehittyneen Discipulus graduatuksenArttu Reinikaisen.

 

Discipulus graduatus

Discipulus graduatus

 

Mitä opiskelit ja milloin?

– Pääaineeni oli käännöstiede (englanti), jonka syventävinä opintoina opiskelin teknisen viestinnän erikoistumisohjelmassa. Tekninen viestintä käsittää mm. käyttöohjeiden laadintaa ja laitedokumentaatiota. Sivuaineina minulla oli hypermedia (nyk.interaktiivinen media) ja suomen käännöstiede. Aloitin vuonna 2001 ja valmistuin 2008.

 

 

Miten päädyit opiskelemaan englannin käännöstiedettä ja myöhemmin erikoistumaan tekniseen viestintään?

– Olin vielä lukiossa, mutta varma, että tahdon yliopistoon. En ollut kuitenkaan vielä valinnut opiskelupaikkaa enkä totta puhuen edes tiennyt mitä haluan tehdä ”isona”. Eräänä päivänä Tampereen yliopistosta kävi esittelijä, joka puhui mm. käännöstieteestä. Olin aina ollut kiinnostunut kielistä ja pärjäsin niissä hyvin. Itse asiassa opin aikoinaan englantia jo varsin pienenä lukemalla tekstityksiä lastenohjelmista. Palaset loksahtivat paikalleen tuon esittelyn jälkeen, ja hain lukion jälkeen Tampereelle opiskelemaan.(lisää…)

La linguistique contrastive: un cours vraiment utile // Kontrastiivinen kielitiede – todella hyödyllinen kurssi

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen kielten opiskelusta? Epäsäännöllisiä verbejä ja muita ihanaisia kielioppien erikoispiirteitä? Järkyttävä määrä työtä ja surkea määrä opintopisteitä? Ei siis paljon mitään. 

Kurkista kurssille

Mysteerin selvittämiseksi Pressiklubi metsästi käsiinsä Elina Puumalaisen, 21-vuotiaan ranskan kielen opiskelijattaren, ja pyysi tätä valitsemaan mielesensä kurssin, jonka saloja valottaisi.
Tällä kertaa kurssikurkistuksissa pääsemme siis tutustumaan ranskan kontrastiivisen kielitieteen kurssiin (RANAV2), josta saa kokonaista 5 opintopistettä.

(lisää…)

Ei menny niinku Strömsössä

Tänään Jenni-tädin tarinatuokiossa kuulemme siitä, kun suorittajan suunnitelmat menevät plörinäksi.

Lukiosta pois 2,5 vuodessa, siitä suoraan yliopistoon enimmillään kuudeksi vuodeksi ja maisteri viimeistään 25-vuotiaana. No, lukio venyi yhden kurssin takia tavalliseen kolmeen vuoteen. Mut eipä siinä, ei tammikuussa olisi alkanut kuitenkaan mitään kiinnostavaa koulutusta. Valtakunnallisen taloustietokilpailun finaali, kirjoituksista ällää ja eetä, lukematta, mutta oh pls, tietysti pääsen haluamaani yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä. Kävin kuitenkin varavaihtoehdoissani sutaisemassa jotain paperille.

En päässyt yliopistoon, mutta pääsin ammattikorkeaan raksainssiksi 8. parhailla pisteillä. Kävin tunnollisesti tunneilla ja tenteissä (esseevastaus ranskalaisilla viivoilla, oikeesti?!), kunnes eräänä päivänä hävisin sisäisen taisteluni ja jätin menemättä kuolettavan tylsälle luennolle. Sen jälkeen poisjäänti oli niin kovin helppoa. Myöhästyin 2 minuuttia – parempi jäädä pelaamaan pasianssia käytävän koneille. Myöhästyminen varmasti huomattaisiin, olinhan luokan ainut tyttö. Lopulta en viitsinyt enää mennä edes pelaamaan pasianssia ja alaa oli pakko päästä vaihtamaan. Tällä kertaa hakisin vain yhteen paikkaan, lukisin ja tottakai pääsisin. Arvatkaa mitä? En päässyt yliopistoon, mutta pääsin taas ammattikorkeaan toiselle linjalle. Sitä riemua kesti jopa ensimmäisen periodin ajan.

varjot-page-001

(lisää…)

Sairauslomalle kesken opintojen?

Pää poikki, jalka kainalossa, kurssit jää kesken, eikä vaan pysty? Älä huoli, et ole yksin! Taivaskaan ei putoa niskaasi! Yliopiston opintotukipäällikkö Eini Mäkelä kertoo, että viime syksynä opintotukea saavista opiskelijoista 630 joutui selvittämään opintotukilautakunnalle opintojen hidasta etenemistä. Näistä 17,5% ilmoitti syyksi sairauden. Mutta mitä tehdä, kun opiskelukyky on pitkäaikaisesti heikentynyt sairauden vuoksi? Kitkuttaa eteenpäin hammasta purren, opintotukikuukausia tuhlaten ja heikkoa pistesaldoa selitellen tai pakertaa töitä yli jaksamisen? Ei kannata, vaihtoehto löytyy!

Voit jäädä sairauslomalle.

(lisää…)

Koskelan torppa ja kissat

Oli synkkä ja myrskyinen yö, tai sitten ei. Tai ehkä kuvainnollisesti, ja pitkä sellainen. Pariin vuoteen en ollut käynyt yliopistolla kuin muutaman hassun kerran. Opinto-oikeuden mittari raksutti, mutta pistetili jumitti paikallaan.

Onneksi minulla oli kuitenkin oma Koskelan torppani, kiinnekohta elämässä, jonka vuoksi kieriä sängystä päivittäin ja raivata lisää suota. Minulla oli kissani, joille halusin olla paras mahdollinen kumppani.

Kalmasilmä-Apsi löytyi pahasti nälkiintyneenä ja silmä tulehtuneena Kiikoisten ABC:ltä.

Kalmasilmä-Apsi löytyi pahasti nälkiintyneenä ja silmä tulehtuneena Kiikoisten ABC:ltä.

Kuokin pitkään ja hartaasti aivojeni suolla kissimirmelit koko ajan mielessäin. Aukean kasvaessa alkoi kuitenkin alati kasvava maailmantuska nostaa päätään (ja mieli haikasi kolmatta kissaa). Suomessa hylätään ja lopetetaan turhaan vuosittain noin 20 000 kissaa. Vain murto-osa pelastetuista kissoista haetaan kotiin. Maatiaiskissojen arvostus rämpii edelleen pohjamudissa, ja minä katsoin vierestä. Aaaaarr, pää räjähtää, pakko tehdä jotain!

(lisää…)