Marleena Lammikko

Päivä yliopistolla yhden opiskelijan silmin

Tampereen yliopistossa opiskelee 15 000 tutkinto-opiskelijaa. Jokaisen 15 000 opiskelijan opintopolku on aivan erilainen verrattuna toiseen opiskelijaan, niin myös päivätkin yliopistolla. On siis vaikea kuvailla yhtä tyypillistä päivää yliopistolla, sillä päivän kulku vaihtelee päivittäin. Alkuviikosta ei välttämättä ole ollenkaan luentoja, kun taas loppuviikko on täynnä niitä. Jollakin voi olla kaksi luentoa päivittäin, kun toisella ei ole yhtäkään. Tässä kuitenkin minun tyypillinen, tai ei niin tyypillinen, keskiviikko yliopistolla.

Kollaasi

8:00 – 9:00

Herään puolen tunnin torkutuksen jälkeen ja huomaan, että kello on aivan liian paljon. Syön nopeasti aamupalani ja silmäilen päivän Hesarin nopeasti läpi. Vaikka olen myöhässä aikataulustani jo heti aamusta, päivääni piristää ikkunasta tulviva auringon valo, joka saa aamun tuntumaan edes hieman siedettävämmältä. Syötyäni  ja laitettuani itseni kuntoon hyppään pyörän selkään. Normaalisti kävelisin muutaman minuutin matkan yliopistolle, mutta nyt minulla on niin kiire, että on pakko pyöräillä.

Kollaasi2

9:00

Käyn tulostamassa mikroluokassa ryhmäni analyysitehtävän seuraavalle luennolle. Olen ainut mikroluokassa ja kiroan tietokoneen hitautta. Jotenkin aina kiireessä yliopiston koneet lataavaat luvattoman kauan, ja kuvassa näkyvä tietokoneen ruutu junnaa paikallaan. Ärsyttääkö ketään muita sama? Tulostettuani analyysin, juoksen luennolle. Saavun ovelle ja ovi ei ole auki, eikä kukaan avaa sitä koputuksistani huolimatta. Alan panikoida, missä luento oikeasti onkaan. Tarkistan tilakalenterin ja sen mukaan olen aivan oikeassa paikassa. Soitan kavereillenikin, jotka eivät vastaa. Tarkistan vielä paikan yliopiston nettisivuilta ja kaiken mukaan minun pitäisi olla oikeassa paikassa. Katson kelloa ja huomaan, että oikeasti kello onkin vasta 8:16 eikä 9:16. Olen siis laittanut herätyksen tunnin liian ajoissa ja elänyt väärässä ajassa. Ärsyttävää. No ainakin olen ajoissa paikalla.

Kollaasi3

8:20 – 9.05

Hyödynnän ylimääräisen aikani Alakuppilassa ja teen muistiinpanoja tenttiä varten. Yksi hyvä puoli siinä, että olin liian ajoissa on, että saan jotain aikaiseksi heti aamusta. Alakuppila on vielä tähän aikaan aamusta hiljainen, joten keskittyminen on helpompaa. Jossain vaiheessa viereiseen pöytään istahtaa oman yksikköni opettajia aamukahville ja keskustelemaan eilisestä oppilaiden ja henkilöstön palautetilaisuudesta. Kuuntelen opettajien päivittelyä palautetilaisuudesta, mutta lopulta päätän jatkaa hommiani.

9:15 – 11:45

Istun vaikuttamisen ja argumentoinnin luennolla. Oman pääaineeni luennot ovat mielenkiintoisia ja virkistäviä verrattuna perinteisiin luentoihin. Luennoilla teemme paljon pienryhmätöitä ja keskustelulla on luennoilla suuri rooli. Jokainen saa mahdollisuuden sanoa, mitä ajattelee aiheesta, jota sillä hetkellä käsittelemme. Palautamme ryhmäanalyysimme poliittisista puheista ja puramme hieman ryhmätyötä. Tauolla istuskelemme Alakuppilassa ja haemme ilmaiset tikkarit ständiltä, joka on juuri pystytetty Alakuppilan viereen. Tauon jälkeen luennon toisella puoliskolla aiheena on väitteleminen ja teemme lopuksi pienen väittelyharjoituksen.

11:45 – 12:20

Menemme syömään yhdessä kavereideni kanssa Minervaan, jossa käymme harvemmin syömässä. Meidän lempiravintolamme on ehdottomasti Linna, mutta vaihtelu virkistää. Ruoka yliopiston ravintoloissa on pääsääntöisesti todella hyvää ja ruokailu onkin usein päivän kohokohta yliopistolla.  Ruokailemme melko nopeasti, sillä kaikilla tuntuu olevan kiire jatkaa matkaa. Yleensä istuskelemme ruokalassa rauhassa ja vaihdamme kuulumisia. Joskus ruokailut saattavat venähtää tunninkin mittaisiksi.

 Kollaasi4

12:30 – 16:30

Lounaan jälkeen siirryn kirjastoon lukemaan. Matkalla kirjastolle pysähdyn parilla vaaliständillä ja nappaan mukaani ilmaisen kahvin. Hyvä puoli eduskuntavaaleissa on se, että saa aina ilmaisia eväitä. Kirjastolla istahdan tietokoneeni ääreen ja jatkan muistiinpanojen tekemistä tenttikirjasta. Olemme sopineet kavereideni kanssa tekevämme jokainen muistiinpanot tenttikirjoista, jotka olemme jakaneet osiin. Minun kirjani on Tele-visioita: Mediakulttuurin muuttuvat muodot. Opiskelen ja teen kouluhommia mielummin yliopistolla kuin kotona, sillä kirjastolla saan paljon enemmän aikaiseksi. Kotona muut asiat pyörivät mielessä ja houkutuksia vältellä opiskelua on paljon enemmän. Pidän pieniä taukoja aina välillä, joiden aikana käyn juomassa vettä tai selailen puhelintani ja tarkastan sähköpostiani. Saan muistiinpanot lopulta valmiiksi, vaikkakin viimeisen kappaleen muistiinpanot ovat hieman huonot, sillä en jaksanut enää keskittyä ja asiakin alkoi olemaan hankalaa. Järkevämpää olisi ollut lähteä tässä vaiheessa kotiin ja jatkaa muistiinpanojen tekemistä, kun taas olen saanut uutta energiaa. Viihdyn kirjastolla jopa neljä tuntia.

16:45 – 18:30

Tulen kotiin ja alan lämmittämään itselleni ruokaa. Syön muutama päivä sitten valmistamaani herkkusieni-possukastiketta, joka alkaa jo tökkiä. Possun maku on muuttunut kummalliseksi, mutta yritän silti syödä ruuan loppuun asti, sillä en halua heittää ruokaa roskiin. Ruuan jälkeen järjestelen hieman kotiani, joka oli aamun kiireen takia räjähdyspisteessä.

Kollaasi 5

 

18:30 – 21:00

Olin sopinut juoksulenkin kaverini kanssa ja lähdemme juoksemaan kevyttä vauhtia. Kierrämme Hämeenpuiston ja Ratinan kautta. Juokseminen kaverin kanssa sujuu paremmin, sillä silloin jaksaa juosta pidempään, kun ei viitsi juosta liian lujaa. Usein yksin juostessani vauhtini on aivan liian nopea, mutta kaveri hidastaa sitä sopivasti. Lenkin jälkeen nappaan tanssivaatteeni kotoa ja poljen Atalpalle. Tanssin UtaDance-ryhmässä ja meillä on treenit aina keskiviikkoisin. Tällä kertaa treenit ovat hieman pidemmät kuin normaalisti, sillä meillä on tulossa pian esitys Korkeakoulujen Olympiaadeissa 21.4. Saamme kuta kuinkin esityksen valmiiksi ja ehdimme vetämään kenraaliharkatkin. Toivottavasti esitys onnistuisi varsinaisessa esityksessä!

Ajatuksia valinnaisista opinnoista

Tampereen yliopistossa on mahdollista valita melko vapaasti mitä haluaa opiskella valinnaisina opintoina. Lisäksi opintopisteitä voi kerryttää tililleen myös muista yliopistoista JOO-opintojen avulla ja kansainvälisen vaihdon kautta. Aikaisemmin valinnaisista opinnoista on puhuttu nimillä sivuaineet tai valinnaiset sivuaineet. Sivuaine-nimitys elää vieläkin opiskolijoiden kielenkäytössä ja olen itsekin huomannut käyttäväni sitä nimitystä enemmän kuin valinnaisia opintoja.

Koska yliopistomme tarjoaa valtavan määrän valinnaisia opintoja ja opiskelijoilla on mahdollisuus valita kursseja melkein mistä tahansa yksiköstä, päätimme kartoittaa sitä, mitä Tampereen yliopiston opiskelijat opiskelevat pääaineensa ohella. Haastattelimme opiskelijoita valinnaisista opinnoista ja kysyimme myös, mitä mieltä he ovat vapaasta sivuaineoikeudesta.

Kuvaus ja editointi: Sara Reijonen

Ketä kiinnostaa?

Puolitoista vuotta sitten aloitin opinnot Tampereen yliopistossa. Olin tullut yliopistoon suoraan lukiosta. Lukiossa opiskeli noin 500 muuta lukiolaista minun lisäkseni, mutta silti tunnistin suurimman osan kasvojen perusteella. Kaikki opettajat, jotka opettivat minua, tiesivät nimeni. Jälkikäteen ajateltuna asiaa voisin sanoa, että lukioaikani oli tuttua. Pidin siitä, että minut tunnistettiin ja tunnistin muut.

Kun aloitin opiskelemaan yli 15 000 opiskelijan yhteisössä, olin jotakuinkin shokissa. En tunnistanut ketään eikä kukaan tunnistanut minua. Olin vain yksi muiden joukossa ja ajatus siitä kauhistutti.

Ensimmäisellä luennolla yliopistourani aikana luennoitsija ilmoitti, että häntä ei kiinnosta istummeko luennolla vai emme. Häntä ei kiinnostanut opimmeko vai emme. Jos luennoitsija olisi saanut päättää, maisterin papereita myytäisiin pääaulassa kymmenen euron pilkkahintaan.

Ei siis ole ihme, että minulla kesti kauan sopeutua yliopistoon ja yliopiston opetustyyliin. Tuskastelen vieläkin joskus sen kanssa, että miksi asiat hoidetaan tällä tavalla. Me opiskelijat olemme professoreille, luennoitsijoille ja opettajille harmaata massaa, jolle pitää luennoida, jotta työtunnit täyttyvät. Kaikessa on joustonvaraa. Deadlineja voi siirtää ja sähköisiä tenttejä voi suorittaa juuri silloin kuin itsestä siltä tuntuu. Aina voi saada uuden mahdollisuuden ja kaikesta voi sopia. Yliopistossa ei ole olemassa kuria. Ketään ei kiinnosta miten opiskelet ja miten pärjäät. Ketään ei kiinnosta kuka sinä olet.

Tietysti tälle välinpitämättömyydelle, kasvottomuudelle, joustavuudelle ja kurittomuudelle on monta selitystä. Asiasta keskusteltaessa esille nousevat muun muassa seuraavat teemat: huono taloudellinen tilanne, opetusbudjetin ylittyminen, akateeminen vapaus, isot opeturyhmät. Minulle kuitenkin yksi selitys nousee yli muiden.

Ilman tätä vierauden ja kiinnostamattomuuden ilmapiiriä, emme oppisi ottamaan vastuuta omista elämistämme tai opiskeluistamme. Koko yliopistourani on opettanut minulle sen, että ketään ei oikeasti kiinnosta opiskeluni, tulevaisuuteni tai se, että minkä arvosanan saan mediahistorian kurssista. Asialla on merkitystä vain minulle.

Minä olen oman opiskeluni herra. Ala-asteesta lähtien opettajat ovat jankuttaneet lukemattomia kertoja, että emme kirjoita esseitä tai tee kokeita opettajaa, vanhempiamme tai kavereitamme varten, vaan itseämme varten. Olen vasta kuitenkin yliopisto-opiskeluissani tajunnut kyseisen lauseen todellisen merkityksen. Kaikki mitä täällä teen on minulle hyödyksi. Voin ottaa niin paljon yliopistosta irti kuin vain ikinä haluan. Voin käydä kaikki kurssit läpi tai suorittaa vain pakollisen opintopistemäärän. Onneksi koin ahaa-elämyksen, sillä ilman sitä, opiskelu yliopistossa olisi paljon tuskallisempaa ja hyödytöntä.

Yliopisto on kliseisesti sanottuna elämänkorkeakoulu. Opimme täällä aivan uudella tavalla akateemisista asioista, mutta myös muista ihmisistä ja itsestämme. Viisi vuotta on pitkä aika. Monen elämä saakin yliopisto-opiskelujen aikana aivan uuden suunnan. Kukaan täältä valmistuva ei varmastikaan voi sanoa, ettei olisi oppinut mitään. Lähdemme täältä muuttuneina, enemmän tai vähemmän valmiina tulevaisuuden haasteisiin. Omalla asenteellani ja motivaatiollani voin vaikuttaa siihen miten ja millaisena täältä lähden.

Vastauksena otsikon kysymykseen: minua kiinnostaa. Minua kiinnostaa, mitä täällä teen, koen, opin. Minua kiinnostaa miten elän aikani yliopistossa ja miten suhtaudun muihin ihmisiin. Minua kiinnostaa millaisena täältä lähden. Ennen kaikkea minua kiinnostaa minä.

Jännittävää

Kurkista kurssilleKaikki yliopisto-opiskelijat joutuvat kohtaamaan sen. Se on edessä väistämättä ja ilman sitä ei täältä tutkinto kädessä voi kävellä pois. Se voi olla toisille yliopiston helpoin juttu, kun taas toisille siitä voi muodostua ylitsepääsemätön este. Nimittäin kieli- ja viestintäopintojen Puheviestinnän perusteet-kurssi.

Kävin tutustumassa Puheviestinnäin perusteet/ Viestintärohkeuden ryhmä-kurssiin. Kurssi on opetusohjelman mukaan tarkoitettu ensisijaisesti niille, jotka eivät ole uskaltautuneet muille suullisen viestinnän kursseille. Sinne ovat tervetulleita kaikki, jotka kokevat tarvitsevansa apua puhetilanteista selviämiseen, pääaineesta riippumatta. Tämän syksyn kurssin vastaavan opettajan, Piia Jokirannan, mukaan kurssille on tarvetta. Kurssi lanseerattiin Tampereen yliopistossa viime lukuvuonna ja se on tullut jäädäkseen. Osallistujia on siitä huolimatta vielä ollut vähän, mitä Jokiranta selittää sillä, että opiskelijat eivät vielä ole löytäneet kurssia.

Opiskelijat kertoivat hakeutuneensa kurssille, koska kokevat esiintymistilanteet epämukaviksi ja ahdistaviksi. Omana itsenä oleminen esiintymistilanteessa on vaikeaa, miltei mahdotonta. Joillakin on ikäviä kokemuksia aiemmista esiintymistilanteista ja siksi esiintyminen tuntuu epämieluisalta. Yleisin syy kuitenkin on pelko epäonnistumisesta.

Jokiranta kuvailee monen kokevan esiintymistilanteen olevan arviointia, suoritusta, jotain niin erityistä, johon ei ole totuttu ja joka kauhistuttaa. Keskeinen keino päästä yli jännityksestä ja pelosta viestintätilanteissa on se, että tajuaa ettei ole jännityksensä kanssa yksin. Kurssilla on helpottavaa huomata, että esiintyminen tuottaa muillekin jännitystä ja ahdistusta.

Kuva: someintrestingfacts.net

Kuva: someintrestingfacts.net

Jokirannan mukaan on tärkeää sisäistää, että jännittäminen on normaalia. Hän myös itse myöntää jännittävänsä. Jännityksen kanssa on mahdollista oppia elämään ja sitä voi myös opetella hallitsemaan. Kurssilta saa varsinkin paljon työkaluja, joilla jännitystä voidaan työstää.

Kurssi suoritustapa on samanlainen kuin muissakin samalla nimellä kulkevilla kursseilla. Pidetään puheita, harjoitellaan viestintätilanteita ja arvioidaan tilanteita ryhmissä tai pareittain. Tahti on vain hieman rauhallisempi ja jokaisen yksilöllinen tarve pyritään ottamaan paremmin huomioon. Kurssi järjestetään yhteistyössä YTHS:n ja yliopiston opintopsykologin kanssa. Opintopsykologi tai YTHS:n edustaja käy puhumassa yhdellä luennolla sekä YTHS:n fysioterapeutti vierailee luennolla auttaen rentoutuksen kanssa. Opiskelijoiden mukaan varsinkin rentoutus- ja hengitysharjoitukset olivat erityisen hyödyllisiä ja auttoivat jännittämisen hallinnassa.

Haastattelemani kurssille osallistuneet opiskelijat suosittelivat kurssia ehdottomasti kaikille, jotka kokevat tarvitsevansa tukea esiintymisen kanssa. Kurssilla on opiskelijoiden mukaan mukavampi ja rennompi ilmapiiri, sillä kaikiki tiedostavat oman ja toistensa jännittämisen. Muilla puheviestinnän kursseilla osa opiskelijoista on kokenut olonsa yksinäiseksi esiintymispelkonsa takia ja ovat jättäneet kurssin kesken. Tässä ryhmässä tuetaan toisia ja opetellaan ymmärtämään muiden ihmisten reaktioita, ja välttämään niiden väärintulkintaa.

 Ensi periodissa alkaa toinen viestintärohkeuden ryhmä, jota vetää puheviestinnän yliopisto-opettaja Anna Ku

itunen. Kurssille kannattaa hakeutua, jos kokee tarvetta saada rohkaisua viestintätilanteisiin.

Viestintä – jatkuvaa oppimista

Viestinnän opiskelu on oiva valinta, sillä siitä voi valmistua mitä erilaisimpiin tehtäviin. Ikinä ei tiedä mihin urapolku johtaa. Viestintä on dynaaminen ala ja jatkuvan muutoksen alla.

Kirsti Kivilinna aloitti opiskelemaan Tampereen yliopistossa aikoinaan Suomen historiaa. Hänen tähtäimenään oli kuitenkin toimittajan ammatti, minkä takia hän luki sivuainKirsti_Kivilinna%20001eena tiedotusoppia. Valmistuttuaan hän aloitti työnsä toimittajana. Hän työskenteli toimittajauransa aikana paikallis- ja maakuntalehdissä. Kivilinna teki toimittajan töitä myös freelancerina. Nykyisin hän toimii tiedottajana Pirkanmaa liitossa. Tiedottajana hän on toiminut viimeiset 17 vuotta.

Ammatin- tai uravalintaansa hän ei ole päivääkään katunut. Kivilinnalle viestinnän valinta alana oli alusta asti selkeä:

– Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja ihmisten kanssa työskentelystä. Työni on suunnitelmallista, joskus hektistä mutta myös itsenäistä. Tärkeintä on tehdä viestintää yhdessä muitten kanssa.

Jos Kivilinna saisi vaikuttaa nyt omiin opiskeluvalintoihinsa uudelleen, hän lukisi enemmän puheviestintää, markkinointia sekä johtamiseen liittyviä kursseja. Koska viestintä on muuttuva ala, Kivilinna on päivittänyt omaa osaamistaan työuransa aikana. Hän on käynyt eri oppilaitoksissa viestintään ja julkaisutoimintaan liittyviä kursseja. Tällä hetkellä hän opiskelee viestinnän johtamista Helsingin yliopistossa. Tampereen avoimessa yliopistossa hän on suorittanut hallintotieteen cum lauden.

Tampereen yliopistoa Kivilinna pitää ajassa kehittyvänä oppilaitoksena, joka tarjoaa laajan kentän erilaisia opintoja. Hänen mukaansa Tampereen yliopisto on monessa asiassa alansa huippua jopa kansainvälisessä mittakaavassa. Opiskeluajoiltaan hän muistelee opiskelua Tampereen yliopistossa hauskana. Mieleen ovat jääneet niin kiinnostavat kuin myös vähemmän kiinnostavat luennoitsijat, jotka huvittavat edelleen. Parhaimpana muistona hän pitää harjoittelu- ja työjaksoja yliopistossa ja lehdissä.

Viestinnän tulevaisuuden Kivilinna näkee haasteellisena:

– Viestinnän kenttä on muuttumassa. On luvassa uusia kanavia, vielä enemmän vuorovaikutteisuutta ja verkostomaista viestintää eri kumppaneiden kanssa. Lehdistökentässä tullaan tasapainottelemaan sen kanssa, mitä tavallinen lukija tuottaa ja mikä on toimittajan rooli. Organisaatiotasolla näen viestinnän ammattilaisen roolin muuttuvan sisäiseksi konsultoijaksi ja fasilitaattoriksi.

Nämä haasteet hän kuitenkin kokee työssään positiivisesti, sillä niiden avulla voi kehittyä työtehtävissään ja ammatissaan.