Kirjoittajalta viestinta@uta.fi

Vuonna 1985 verovirkamiestutkinnon aloittaneet opiskelijat tapasivat Tampereella

Tapasimme lauantaina 14.5. aamupäivällä Päätalon aulassa, jonka totesimme säilyneen hyvin muistojemme mukaisena. Esittäytymiskierrosta ja lounasta varten siirryimme Linna-kiinteistön opiskelijaravintolaan. Osallistujamäärä oli saatu nousemaan 20 henkilöön esteistä ja viime hetken sairastapauksista huolimatta. Esittäytymiskierros oli tarpeen ja samalla saatiin jaettua kunkin tärkeimmät tapahtumat kuluneen kolmen vuosikymmenen ajalta.  Lounaan jälkeen koulutuspäällikkö Sirkka Sippola vei meidät opastetulle kierrokselle yliopiston kampuksella. Hän kertoi myös asiantuntevasti yliopiston… Read more →

Kokeileva Hub-toiminta yhdistää opiskelijoita ja alumneja

Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelijat ja vastavalmistuneet järjestivät 23. tammikuuta Co-Learning Hub 0.0 -nimellä kulkeneen tapahtuman, jonka tavoitteena oli edistää vertaisoppimista, kokeiluja ja verkostoitumista. Päivän aikana  kartoitettiin osallistujien osaamisalueita, kiinnostuksen kohteita ja kontakteja sekä testattiin uusia yhteiskehittämisen tapoja työpajoissa. Tähtäminenä oli järjestäytyä niin, että Hubin toiminta jatkuu säännöllisesti. Iltaohjelmassa alumnit kertoivat urapoluistaan ja tutustuivat opiskelijoihin. Mukana oli yhteensä 11 alumnia. Lsäksi… Read more →

”Yksi yliopistourani parhaimmista oppimiskokemuksista”

Vertaisarviointi tarkoittaa, että yliopiston omat opiskelijat ja työntekijät arvioivat jonkin toisen yksikön toimintaa. Arvioinnin tavoitteena on tunnistaa, mitä ovat yksikön vahvuudet ja kehittämiskohteet sekä mitä sellaisia hyviä toimintatapoja yksikössä on käytössä, joista olisi muillekin hyötyä. Kevään 2016 vertaisarvioinnit keskittyvät opiskelijoiden ohjaamisen käytäntöihin. Vertaisarvioinnin tueksi järjestetään koulutuksia, jotka ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Kasvatustieteen opiskelija Suvi Kekkonen kertoo vertaisarviointikokemuksistaan: ”Päätin osallistua vertaisarviointikoulutukseen,… Read more →

Alumniavustusta Staabille ja pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmalle

Pohjoismaisten kielten 50-vuotisjuhla yhdisti alumnit ja opiskelijat Tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma juhli merkkivuotta järjestämällä juhlaseminaarin 20.3.2015 yliopiston Linna-rakennuksessa. Kutsuvieraiksi saapuivat oppiaineen entiset ja nykyiset henkilökunnan jäsenet, alumnit ja opiskelijat. Seminaarissa käsiteltiin tutkinto-ohjelman (ent. oppiaine) vaiheita vuodesta 1965 vuoteen 2015. Tutkinto-ohjelman värikästä historiaa kuvailtiin seminaariesityksissä professoreiden, lehtoreiden, alumnien ja jatko-opiskelijoiden näkökulmista. Juhlaseminaarin päätti vapaamuotoinen tilaisuus, jossa kutsuvieraat… Read more →

Alumnitoimintaan avustusta – ensimmäisinä Boomi ja Mentor

Alumniavustuksia myönnetään esimerkiksi erilaisten alumnitapahtumien, ”luokkakokouksien”, vierailuluentojen, työelämävierailujen ja mentorointiohjelmien toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Alumniavustusta voidaan myöntää esimerkiksi kohtuullisiin tilavuokriin, tarvike- ja tarjoilukuluihin sekä markkinointikuluihin. Avustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella Tampereen yliopiston alumnirahastosta. Ensimmäiset avustukset saivat Boomi ry ja Mentor ry.   Alumnit Boomilaaksossa Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijat – Boomi ry. järjesti alumnitapahtuman Boomin uusissa tiloissa loppuvuonna 2014. Boomi hankki vihdoin uudet… Read more →

Boomin puheenjohtajan viikko, osa 1: Fuksiviikkojen loppuhuipennus

Ainejärjestön puheenjohtajana toimiminen on antoisimpia asioita, mitä opiskeluvuosina voi tehdä. Järjestötoimintaan lähteminen tarjoaa uskomattomia elämyksiä, uusi kavereita ja unohtumattomia hetkiä. Lisäksi järjestötoiminta valmentaa hyvin kohti tulevaa työelämää. Se opettaa organisointikykyjä, johtamistaitoja, vastuunkantoa sekä erityisesti puheenjohtajan tehtävässä stressinhallintaa ja venymiskykyä. Pyrin tällä kahden blogitekstin juttusarjalla kuvamaan, mitä ainejärjestötoiminta parhaimmillaan pitää sisällään ja mihin kaikkeen pääsee mukaan heittäytymällä ainutlaatuiseen mahdollisuuteen. Toivottavasti tekstit… Read more →

Harjoittelijana Vaasan kesäyliopistossa

Talvella 2014 silmääni osui Vaasan kesäyliopiston ilmoitus, jossa haettiin harjoittelijaa kolmeksi kuukaudeksi kesälle. Kiinnostukseni heräsi, koska olin itsekin aikanaan opiskellut kesäyliopistolla kirjallisuustieteen perusopinnot. Täysin myyty olin siinä vaiheessa, kun luin harjoittelijan työtehtävien kuvauksen. Se kuulosti sellaiselta, mistä pitäisin. Aluksi tuntui, että erilaisia sivustoja, käyttäjätunnuksia ja työtehtäviä olisi sata erilaista. Mietin, miten muistaisin kaiken (sitten opin post-it -lappujen voiman).  Nyt lopun… Read more →

Dokumenttiteatteri tulkitsee vaikeita asioita

Tänä syksynä Tampereen yliopistolla perehdyttiin journalistisen dokumenttiteatterin maailmaan. CMT:n yhteinen, pääainerajoja rikkova kurssi Uudet draamamuodot: Journalistinen dokumenttiteatteri esitteli syksyn aikana dokumenttiteatterin historiaa, sen eri suuntauksia sekä nosti esiin kysymyksen teatteriesittämisen todellisesta journalistisesta arvosta. Journalistista dokumenttiteatteria voisi kuvailla yksinkertaisesti niin, että sen vuorosanat, tapahtumat, kerronta ja faktat ovat tosielämästä kerättyä tietoa, joka esitetään teatterin keinoin. Kurssilla käytiin läpi dokumenttiteatterin eri muotoja… Read more →