Kirjoittajalta admin

Löydä töitä somen siivellä

Sosiaalisen median mahdollisuuksista työnhaussa on puhuttu muutamien viime vuosien aikana paljon. Myös Suomessa on herätty pohtimaan somen mahdollisuuksia sekä rekrytoinnissa että työmahdollisuuksien löytämisessä. Helmikuun lopulla Unipoli Tampere järjesti tilaisuuden, jossa paneuduttiin juuri tähän ilmiöön. Paikalla puhumassa olivat Maria Rajakallio rekrytointipalvelu Sihdistä, Sari Veikkolainen YLE:ltä ja Antti Mäkelä Unoamista. Kaksituntisen tilaisuuden pääviesti kävi selväksi jo alusta lähtien: kun haluat töitä, ole… Read more →

”Tiedotusopin opiskelu antoi iloa ja voimaa”

Kasvatustieteen maisteri Leena Hätinen halusi työlleen vaihtoehtoja ja opiskeli aikuisiällä maisteriksi. Ruutanan koulun opettaja ja vararehtori Leena Hätinen muistelee vuonna 1975 alkanutta ensimmäistä lukukauttaan Tampereen yliopistossa sanoen, että parikymppisenä hän ei ollut vielä läheskään valmis tehokkaaseen opiskeluun. Opiskelussa ei ollut punaista lankaa ja hän valitsi sekalaisia kursseja. – Moni nuori ei ensimmäisinä vuosina tiedä, mitä taitoja työelämää varten kannattaa opiskella.… Read more →

Ison talon Armi

Aki Kangas on paiskinut informaatikon hommia Yleisradion Armissa eli Arkisto-, medianhallinta- ja informaatiopalveluissa helmikuusta 2009 asti. Hän valmistui Tampereelta informaatiotutkimuksesta vuonna 2006 ja päätyi yliopistokirjastojen informaatiolukutaitohankkeen ja Kansalliskirjaston verkkopalveluiden suunnittelijan pestien kautta Yleen. Jo ennen Tampereella opiskelua Kangas työskenteli pääkaupunkiseudun kirjastoissa ja opiskeluaikana hän veti Seinäjoella ja Keravalla tiedonhaun ja tiedontallennuksen kursseja kirjasto- ja informaatioalan opiskelijoille.Töitä on siis riittänyt mukavasti. Valinnanvapautta Tampereella Aki Kangasta… Read more →

Kyykän ytimessä

Lauantaina 9.2. Hervannassa Teknillisellä yliopistolla järjestettiin perinteiseen tapaan akateemisen kyykän MM-kilpailut. Joukkueita kisaan oli ilmoittautunut yli 600, ja kyykän lisäksi osallistujille tarjolla oli myös monenlaista muuta oheistoimintaa. Mutta mikä oikein saa ihmisen innostumaan puukapuloiden heittelystä? Kyykästä tietämätön toimittaja lähti selvittämään. Kyykkää – ja paljon muuta Kisapäivä pyörähti TTY:llä käyntiin yleisen sarjan peleillä kello 9.00. Samaan aikaan alkoi myös Tampereen teekkareiden… Read more →

E-learning rikastuttaa perinteistä oppimista

Sähköinen oppiminen eli e-learning on kasvava opetuksen osa-alue ympäri maailmaa. Sitä voidaan kuvata yksinkertaisesti uusien asioiden oppimiseksi käyttäen hyödyksi sähköisiä apuvälineitä, kuten sähköisessä muodossa jaettuja oppimateriaaleja ja tehtäviä. Haastattelin sähköisen oppimisen asiantuntijana tunnettua tutkimusjohtaja Jarmo Viteliä Tampereen Yliopiston Informaatiotieteiden yksiköstä. E-learning tukee perinteisiä opiskelumenetelmiä Sähköistä opetusta on kahdenlaista: Itsenäistä, verkossa tapahtuvaa etäopiskelemista Viteli vertaa kirjeopistoihin, joiden oppimateriaali opiskellaan ja tentitään joko yksin tai ryhmissä. Sähköinen… Read more →

Pappi, lukkari, talonpoika, asiantuntija

Käsi ylös, jos haaveilit pienenä asiantuntijan, koordinaattorin tai suunnittelijan työtehtävistä. Takarivi huhuu, oliko siellä yksi tassu ylhäällä? Ai raavit vain niskaa, okei. Ura- ja rekrytointipalveluiden järjestämä Asiantuntijatehtävissä – mitä sää suunnittelet, kehität ja koordinoit? -keskusteluilta avasi asiantuntijuuden käsitettä opiskelijoille ja antoi yhden konkreettisen vastauksen klassiseen kysymykseen Mihin töihin sä sieltä yliopistolta oikeen valmistut? Asiantuntija-nimikkeen epämääräisyys hämää, eikä asiantuntijuuden mahdollisuuksia (tai… Read more →

Harjoittelussa paljastuivat harvinaisen hyvät taidot

Maanantai 16.5.2011 oli mielenkiintoinen päivä. Astuin ennen aamukahdeksaa Hervannasta Tampereen keskustaan suuntaavaan bussiin, jossa jääkiekon maailmanmestaruutta juhlistaneet väsähtäneet matkustajat huojuivat Leijonien tunnusbiisien tahdissa. Tunnelma oli absurdi ja hilpeä, kun suuntasin juhlijoiden keskuudessa kohti työpaikkaa, jossa tulisin seuraavien kolmen kuukauden ajan tekemään ”oikeita töitä” korkeakouluharjoittelijana. Suoritin korkeakouluharjoitteluni kesällä 2011 osana nuorisotyön ja -tutkimuksen sivuaineopintokokonaisuutta. Harjoitteluun valmistautuminen alkoi jo hyvissä ajoin edeltävänä… Read more →